Viimeiset Sitekit ja niin pois pain

Perjantai 19.3.2010 jatkuu...

Manziniin saavuttuamme päätimme heti alkajaisiksi viettää aikaa internet-palveluiden parissa ja niinpäs me pojat sitten teimmekin. Pitkän sekä hartaan tietokonetuokion jälkeen siirryimme ostosten tekemisen ihmeelliseen maailmaan. Matkaan tarttuikin hieman uusia vaatteita, mistä tulimme kovasti iloisiksi ja onnellisiksi. Hieman haastavaksi ostosretkemme teki kuitenkin kaupunkia vaivannut sähköpula, jonka vuoksi sähköt ehtivät katkeilla useean otteeseen, jopa meidän kaltaisten reippaiden ostajien kaupassa käynnin aikana. Pimeässä vaatekaupassa pyöriminen oli toisaalta sangen jännittävä elämys, mutta vaatteiden sovittaminen, saati itsensä peilaileminen, ei kaiken hämäryyden keskellä kovinkaan mainioita tuloksia lupaillut. Eipähän tarvinnut toisaalta sovitteluun liikaa aikaa tuhlatakaan.

Päivän vaatetäydennyksen matkaamme haalittuamme siirryimme ruoka- sekä virvoitusjuomaostoksille. Onneksemme olimme myös törmänneet aikaisemmin samana päivänä paikallisystäväämme Makeen eli Markiin ja arvelimme, että mukavana kaverina hän meidät varmaan avolava-autollansa kuljettaisi ostoksinemme ynnä muine tavaroinemme jälleen majapaikkanamme toimivaan Our Dwelling Placeen. Soitto Makelle osoittikin arvailumme kovasti oikeiksi ja vartin päästä hän lupasikin meitä olla vastassa.

Pian meitä oli vastassa myöskin päivän ja ehkäpä koko retkemme suurin, tai ainakin yksi hämmentävimmistä, kohokohta. Kaupasta bongaamiemme opiskelijatartovereidemme Virpin ja Miinan kera kaupan edustalla Makenodottelupuuhissa patsastellessamme pyyhälsi kadun yli pari meille tuttua hahmoa. Torstaina oli nimittäin Sitekissä pyörähtänyt joukko sangen länsimaalaisen näköistä väkeä, joiden funktiota emme oikein olleet vielä aiemmin käsittäneet. Heidän alkuperäänsä emännältämme Khabolta tiedustellessamme saimme vastaukseksi heidän olevan Sudanista, jonka hän myös epäili olevan Suomen naapurimaa. Tähän todettuamme, että käsittääkseni Sudan on pikemminkin Afrikassa ja naapurimaamme olevan Ruotsi, oli Khabo hieman ihmeissään, mutta pysyi edelleen kannassaan, jonka mukaan väki oli lähtöisin Sudanista. Emme aivan tästä vakuuttuneet, mutta emmepä myöskään jääneet sillä liikaa päitämme vaivailemaan. No, joka tapauksessa, tuo tien yli meitä kohti pyyhältänyt parivaljakko tuli meitä tervehtimään. Tovin aikaa rupateltuamme saimmekin selville, että he ovatkin jonkin sortin muusikoita ja täällä tekemässä hyväntekeväisyystarkoituksissa musiikkivideota ynnä muuta sen sellaista paikallisia SOS-lapsikyliä tukeakseen. Siinäpä tuli sitten kysäistyä myöskin, että mikähän se teidän orkesterin nimi mahtaa olla ja sehän olikin vanha kunnon Rednex! Kylläpä me olimmekin sitten melkoisen innoissamme. Eipä olisi kotoa lähtiessä kyllä osannut arvata, että tulee Swazimaassa törmäiltyä tuohon mitä mainioimpaan tanssiorkesteriin. Samallapa tuli tuo heidän alkuperämaansakin varmistettua Sudanin sijasta Ruotsiksi. Valitettavasti fanikuvat jäivät kaikessa innostuksessamme nappaamatta, mutta ehkäpä ne muistetaan ottaa seuraavan kerran kohdatessamme.

Kyytimme saavuttua heti kohta ja pian siirryimme viettämään aikaa majapaikkaamme lähinnä uimaaltaalla lötkötellen. Iltasella lähdimme jälleen tutustumaan paikalliseen ilta- sekä yöelämään. Paikallisystävämme Mark ja Shiina kuljettivatkin meidät tällä kertaa ravintolaan, joka toi eittämättä mieleemme eräätkin Helsingin ja Pökiksen välillä risteilevät risteilyalukset. Suurin syy tähän oli paikan musiikkitarjonta, joka sisälsi muun muassa melkoisia jazz-klassikoita sekä paikallisen karaoken. Toisin sanoen nakkitukkaisen miehen sekä casion. Kyllä oli mainiota menoa, lystiä ja muuten melko maukasta sapuskaakin. Ainakin meikäläisellä. Melko pian ruokailun jälkeen paikasta tarpeeksi saatuamme jatkoimme matkaamme samaan paikkaan, josta olimme viime parjantaina rientomme aloittaneet. Tällä kertaa emme kuitenkaan aivan todella valtavalla juhlatuulella olleet, joten palasimme melko hyvissä ajoin kotosalle sekä valmistautumaan seuraavan päivän retkeen.


Lauantai 20.3.2010

Lauantaipäivämme alkoi tuttuun tapaan hieman liian aikaisin, mutta valitettavasti täällä tulee heräiltyä lähestulkoon joka päivä aivan syyttä suotta sekä anivarhain. Päivän suunnitelmissa oli retki Markin kotifarmille, joka sijaitsi Matsamo-nimisessä paikassa. Matkalla oli tarkoituksenamme vieraille pällistelemässä patoa sekä muuta mukavaa. Jos emme vielä tähän mennessä olleet tarpeeksi hyvin oppineet sitä seikkaa, että täällä ei aina matkanteko suju suunnitelmien mukaan, niin tulipahan ainakin siitä hankittua hieman lisää kokemuksia.

Matkaan pääsimme lähtemään kutakuinkin aikataulussa eli noin klo 9.30. Ensimmäinen etappimme oli suunniteltu olevan Mbabanen kaupunki, josta oli tarkoitus noukkia kyytiin siellä asustelevat Niina sekä Heta. Yllättäen matkaseurueemme oli alkuperäisestä suunnitelmasta, joka piti sisällään meidän yhteensä seitsemän hengen retkueemme sekä Markin ja kombikuskin, kasvanut ainakin tuplasti suuremmaksi. Mukaan oli nimittäin lyöttäytynyt ties vaikka ja ketä, mikä ei nyt sinänsä meitä aivan valtavasti haitannut. Matkantekoa se kuitenkin hidasti alkutaipaleella melkoisesti, koskaka väkeä noukittiinkin sieltä ja täältä. Näinpä saimmekin jo ensimmäiseen, noin 30 kilometrin, etappiimme kulutettua useamman tunnin.

Iloiset kombikyytilaiset

Toisaalta hyvässä, vaikkakin hieman väsyneessä, mutta pikkuhiljaa matkatunnelmaan pääsevässä, seurassa oli mukavaa matkustella, joten mikäpäs sen mukavampaa kuin viettää lauantainsa Kombin kyydissä nököttäen. Matkan edettyä pisteeseen, jossa kävimme patorakennelmaa tähyilemässä, ja mistä oli tarkoituksenamme noukkia vielä kyytiin Pigs Peakissa majaileva Hanna, totesimmekin hänen olevan juurikin aivan eri paikassa, missä muu revohkamme siinä vaiheessa oli. Ilmeisesti paikalliset ihmiset kutsuvat kahta paikkaa tuolla seudulla samalla nimellä, joten yllättäen olimmekin sitten päätyneet juurikin eri paikkoihin. Tästäpä sitten seurasikin kaiken maailman säätöä ja vääntöä sekä hampaiden kiristelyä, mutta loppujen lopuksi Hannakin saatiin kyytiin ja matkamme pääsi jatkumaan.

Ohhoh. Onpas pato.

Koskapa aikataulumme oli kovasti päässyt venähtämään, jouduimme jättämään suurimman osan päivälle suunnitelluista aktiviteeteista väliin ja padolta siirryimme suoraan ruokaostoksille. Samalla saimme käytettyä parisen tuntia kombikyyditimme hinnanneuvotteluprosessiin. Aiemmin olimme olleet käsityksessä, että matkamme ees sun taas maksaisi koko porukalta jotakuinkin 900 rahaa, mutta nytpä se olikin yht'äkkiä pompsahtanut 2000 rahaan, mistä emme varsinaisesti olleet valtavan innoissamme. Sinänsä ongelmana ei luonnollisestikaan ollut hinta, vaan lähinnä periaate sekä se, että 2000 rahaa on täällä kuitenkin keskiverto kuukausipalkka ja yhdelle kombisuharille liian kova liksa parinsadan kilometrin suhailusta. Sitäpä siinä sitten väänneltiin ja käänneltiin Pigs Peakin keskustassa ja vihdoin viimein jonkinlaiseen suurin piirtein kaikkia osapuolia tyydyttävään sopimukseen päästyämme hoitelimme loput ostoksemme iltaa varten ja pääsimme jälleen jatkamaan matkantekoa kohti päämääräämme. Tässä kohtaa oli myös Hetalla ja Niinalla tullut aika lähteä takaisin kohti Mbabanea, mutta ehtivätpähän hekin ainakin kovasti noutajaansa odottelemaan, kombin kyydissä istuskelemaan, patoa katsastamaan sekä hieman patoravintolassa purtavaakin maistamaan. Mikäpäs voisikaan olla sen mukavampi lauantaipäivän puhde Swazimaassa?

Matkamme viimeinen etappi sujuikin oikein hyvissä tunnelmissa maisemista nautiskellen sekä muun muassa laulaa jollotellen. Perille Markin kotitalolle ehdimme juuri parahiksi illan hämärtyessä. Tulipahan todistettua sekin, että reilun 100 kilometrin matkaan pystyy täällä käyttämään helposti noin kahdeksan tuntia aikaa. Suorastaan löllösti. Perille päästyämme saimmekin ensi töiksemme tutustua Markin isoäitiin sekä vieläkin isompaan äitiin, joiden yhteen laskettu ikä oli suurin piirtein 400 vuotta. Kovasti jaksoivat tädit kuitenkin vielä heilua.

Paikka oli muutenkin oikein mukava, joten taloksi asetuttuamme aloimme toipumaan matkan rasituksesta grillailemista ynnä muuta sellaista harrastellen. Illan ohjelmaan kuului myös Shiinan pöydän alle juominen, josta päävastuun ottanut Ville sangen mainiosti hoitikin. Olipa tämä paikallistuttavamme nimittäin ehtinyt jo perjantaista asti mainostaa kuinka hän näyttää miten hänen suomalaiset ystävänsä juodaan alle pöydän, mutta kuinkas ollakaan, siinähän kävikin, huolimatta varoituksistamme sekä kehotuksistamme ottaa hieman rauhallisemmin, sitten aivan päin sekä vastoin. Näin ollen Shiina pääsikin unten maille huomattavasti muuta poppoota aikaisemmin. Jotakuinkin klo 20.00. Totesipa heräiltyään kuitenkin läksynsä oppineensa, joten aivan hukkaan eivät kuitenkaan menneet nekään Shiinan pitkin Matsamon mantuja oksentelemat alkoholijuomat. Muilta sairaskohtauksilta illan aikana sitten vältyttiinkin. Ja hyvä niin, sillä sunnuntaina oli luvassa seikkailu.

Shiina iloisessa juhlakunnossa

Sunnnuntai 21.3.2010

Sunnuntaina aamumme alkoi vallan leppoisalla aamupalansyöntisessiolla, vaikkakin hieman lyhyeksi kutistuneiden aamuyöunien jälkeen. Ilmassa oli kuitenkin enemmän tai vähemmän innostunut ja odottava tunnelma, sillä Mark oli luvannut meidät viedä katsastamaan metsän siimeksessä sijaitsevaa vesiputousta. Matkan kestoksi oli etukäteen arvioitu noin 45 minuuttia. Muun muassa eilispäivän matkantekovauhdista huomattavasti viisaammiksi muuttuneina olimme kuitenkin melko vakuuttuneita, että mikäli matkan kestoksi ilmoitetaan 45 minuuttia on syytä varautua ainakin tuplasti pidempään retkeen ja tänään se kestikin jotakuinkin nelisen tuntia.

Matkaopas-Mark levittelee tassujaan ja Katri sohii sauvalla

Saatuamme koko tuossa vaiheessa jäljellä olevan opiskelijarevohkamme Topin, Villen, Värpin, Miinan, Hannan, Suvin ja Katrin sekä paikallisvahvistuksemme Markin, Shiinan ja Piolin lähtövalmiiksi, siirryimme toteuttamaan ajatusta käytännössä. Ensimmäisten vesiesteiden sattuessa kohdalle yritti vielä suurin osa porukasta säilyttää jalkansa kuivana. Nämä ponnistelut kuivien jalkojen puolesta voitiin kuitenkin todeta täysin turhiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun retkueemme saapui oikean joen varrelle. Tuossa kohtaa ei nimittäin auttanut muu kuin laittaa tassut kiltisti veden alle ja alkaa tepastamaan kohti yläjuoksua sekä retkemme päämääränä häämöttävää vesiputousta. Täytyy kyllä todeta, että oli melkoisen lystiä. Välillä oli syvempää ja välillä ei. Myös kivet, joiden päällä jouduimme kovasti paljon kiipeilemään, olivat luonnollisesti melko liukkaita, joten putouksen juurelle loppujen lopuksi päästyämme oli seurueemme vähintäänkin kölin alta uitetun koiran hajuinen, näköinen sekä suurimmaksi osaksi yhtä märkäkin. Matkareitin haastavuudesta johtuen ei myöskään pikkuhaavereilta onnistuttu täysin välttymään, joten enemmän tai vähemmän kastuneiden vaatteiden lisäksi saldona oli myös muutamia naarmuja, jokunen haava sekä yksi kovasti kipeytynyt polvi. Maisemat olivat reitin varrella kuitenkin koko matkan ajan oikein mainiot, joten mitäpä sitä pienistä kastumisista tai naarmuista kukaan jaksaisi suuremmin välittää. Sitäpaitsi taisi olla koko porukalle ensimmäinen pyhäpäivän aamupäivä, joka tuli vietettyä viidakkojokiparkouria harrastaen. Suosittelen varauksetta. Ei muuta kuin Matsamoon ja joen pohjaa rymyämään.

Perusmeininki.

Klonkku.

Pioli pulahtaa viidakkojokeen...

Palattuamme retkeltämme oli meitä vastassa mukava yllätys. Viidakon kaislikoita suhistaessamme oli paikalle nimittäin saapunut Markin täti sekä muita sukulaisia ja pöytään oli ilmestynyt oikein herkullisia pöperöitä, joista meidänkin janoiset vatsamme saivat osansa osakseen. Tämän jälkeen osa porukasta vielä hieman siistiytyi ja vaihteli kuivaa ylleen. Osa taas vietti koko loppupäivän samoissa joentuntuisissa vaatteissa, sillä kukapa sitä nyt olisi Matsamon matkalla äkännyt matkaan ottaa vaihtohousuja saati sitten kenkiä? En minä ainakaan. Onneksemme paluumatkamme ei kuitenkaan kestänyt aivan yhtä kauan tulomatkamme, joten liian kauan emme joutuneet kosteassa kombissa värjöttelemään.

Toisaalta matkamme kesti kuitenkin juurikin sen verran sopivasti, että saatoimme Villen kanssa hyvillä mielin ilmoittaa Sitekiin saapuvamme takaisin vasta maanantaina, sillä pimeän tultua emme tohtisi sinne enää lähteä suhailemaan. Tokkopa enää kulkisi linjuriautotkaan. Näinpä ollen jäimme yöksi Manziniin. Ei hassumpi vaihtoehto Sitekiin verrattuna.


Maanantai 22.3.2010

Viime aikoina maanantai on osoittautunut päivistä lähes masentavimmaksi, mutta tänään oli kuitenkin kellossa kovasti toisenlainen ääni. Tähän toisaalta auttoi osaltaan varmasti se, että heräilimme Sitekin sijaan Manzinista, toisaalta se, ettemme enää tällä retkeltä toivottavasti yhtenäkään maanantaina tulisi Sitekistä heräämäänkään. Koskapa kenkämmekin olivat kaiken Matsamon joen pohjalla tepastelun jälkeen vielä kovasti kosteat, päätimme myös siirtää lähtöämme Manzinista aamun sijaan hieman lähemmäs kohti iltapäivää. Päivä kuluikin lähinnä altaan reunalla nökötellen sekä kenkiä kuivatellen.

Iltapäivästä palasimme kuitenkin kiltisti viettämään viimeistä harjoitteluviikkoamme Sitekin kuumiin maisemiin. Iltapa se sitten kuluikin päivällä altaan reunalla palaneita paikkoja rasvaillen sekä aikaa kuluttaen. Illallisen jälkeen oltiinkin jälleen valmiita petiin sekä unten maille.


Tiistai 23.3.2010

Nyt olimme aamuksi laittaneet ihan kellonkin soimasilleen, sillä tänään luvassa oli ihan oikeita hommia ja heti aamutuimaan. Toimistolla piti olla jo klo 7.00 ja tulipahan samalla todistettua varsin sakea Sitekiläinen aamu-usva, joka enteili sitäkin kuumempaa Sitekiläistä päivää. Toimistolla lyöttäydyimme Bonzunon matkaan ja lähdimme tepastamaan kohti metsää, joka olisi siis tarkoitus pelloksi taikoa. Viime viikolla paikalla käytyämme olivet sormemme jo kovasti syyhynneet päästä hieman puita katkomaan, joten matka työmaalle sujui leppoisasti. Vihdoin itse pelipaikalle noin klo 7.50 päästyämme meille alkoi myös valjeta, miksi metsähommat oli hyvä hoidella heti aamusella. Nyt nimittäin alkoi tulla kovasti kuuma. No, eipä siinä auttanut muu kuin alkaa puita katkomaan ja sitähän me pojat teimme. Työkaluja oli jälleen hieman rajallisesti, mutta olipa melko sitkeitä ja ennen kaikkea piikikkäitä puitakin. Joukossamme oli tänään meidän lisäksemme herra "kyläyhteisön vanhin" herra sekä joukko kylän naisia. Katkomamme puut kyläläiset sitten myyvät ilmeisesti yhteisen hyvän nimissä polttopuiksi.

Sitekin aamu-usva

Metsahommeleita

Herra kylayhteison vanhin herra

Parin tunnin reippaan puunkatkomisen jälkeen olimme valmiita siirtymään siisteihin sisähommiin. Vaikka tulikin aika monta puuta katkottua, niin kyllä siihen 36:een hehtaariin taisi vielä muutama miljoona mokomia jäädäkin, joten riittäneepä puuhommia seuraavillekin päiville, mikäli riittää intoakin. Suihkun alla metsän jäljet itsestämme siivottuamme siirryimme viettämään aikaa toimistolle ja tällä kertaa ihan opiskelun, tarkemmin sanottuna opinnäytetyön parissa. Iltapäivästä kämpille viettämään perinteistä tiistai-iltaa eli lähinnä odottelemaan sen mahdollisimman pikaista loppua. Onneksemme ajanvietteeksemme ilmestyi roppakaupalla Sitekin yöllisellä taivaalla vilistelleitä salamia ja tietysti tuttuun tapaan illallinen sekä elokuva.

Salamia Sitekin yllä

Keskiviikko 24.3.2010

Tänään olikin jälleen perinteisempi Sitekiläinen toimistopäivä. Pari sivua tuli kyllä kirjoiteltua opinnäytetyötä, mutta muuten aika kuluikin jälleen pasianssin sekä hertan parissa aina noin klo 15 saakka, jolloin talon auto vihdoin saapui reissultansa ja oli meidät valmiina kaupunkiin kuljettamaan. Tarkoitus oli nimittäin pyörähtää hippasen internetissä ja melkoisen hippasen pyörähtämiseksi tuo jäikin, sillä nyt oli Sitekissä sen verran hitaat yhteydet, että ei paljon naurattanut. Lohdutukseksi kävimmekin kaupan kautta hakemassa iltaa varten turkasen paljon naksuja sekä limpparia ynnä muuta.

Reissu venyi muutenkin melkoisiin mittoihin, sillä talon auto olikin tuona aikana pakkautunut kovin täyteen SOS-kylän tätien ostoksia, joten eipä sinne enää pojat kyytiin mahtuneet, eikä muuten täditkään. Mentiinpä sitten paikalliskanaravintola Futikseen syömäsilleen, minkä jälkeen ehdimme vielä tehdä aikamoisen retken pitkin Sitekin katuja. Kuskin käytyä tyhjentämässä auton, palasi hän noukkimaan meitä sekä kyydistä jääneitä tätejä loppuine ostoksineen. Melko tiukalle meni neljän täti-ihmisen, kahden suomalaisopiskelijan, yhden autonkuljettajan sekä ehkäpä noin kolmen vuoden ruokavaraston tunkeminen samaan Hiluxiin, mutta sinnepä vaan kaikki hienosti mahduttiin. Jälleen huomattavasti odotettua pidemmäksi venyneen kaupunkireippailumme ansiosta olikin jo aika suunnata kotia kohti ja karistella raskaan toimistopäivän pölyt hartioiltamme.


Torstai 25.3.2010

Aamuksi olimme jälleen laittaneet aivan kellon piristelemään, mutta tällä kertaa ehätimmekin itse ensin, sillä olimmepas molemmat hereillä jo ennen kelloa. Siitäpä sitten suuntasimme tarmoa sekä voimaa puhkuen kohti metsähommeleita. Toimiston pihaan pyrähdimme sovitusti odottelemaan Bonzunoa klo 7.00, mutta eipä muuten herraa näkynyt eikä kuulunut. Myöskään hänen matkapuhelimeensa emme yhteyttä saaneet, joten puolisen tuntia portin nurkalla pönötettyämme päätimme suunnata takaisin kämpille jatkoaamupalan sekä pyykkihommien pariin. Myöhemmin päivällä tiedustellessamme missä mahtoi herra aamusella luurata, totesi Bonzuno hänellä olleen aamusella rutkasti hommia, eikä hän näin ollen ehättänyt metsään lähteä saati meille ilmoittaa ettei ole metsään lähdössä. Ihme jätkä. Saateri.

Koskapa aikamme täällä Sitekissä alkaa vetelemään viimeisiään, lähdimme pyykinpesun lomassa kiristämään Khabolta itsellemme harjoitteluarviointilomakkeita tai lähinnä niiden täyttämistä ylistävin arvosanoin. Toimistolle saapuessamme oli Khabolla juurikin teekupponen kourassaan, joten tovin jouduimme paperintäyttöprosessin aloittamista odottelemaan. Vihdoin asiaan päästyämme saimmekin noin tunnin ahkeralla uurastuksella ja kädestä pitäen opastamalla lappuihin mielestämme riittävästi tekstiä. Kyllä nyt kelpaa. Hyvästi tuli pojat arvioitua, vaikka Khaboa hieman kokiksen himo vaivasikin, eikä keskittymisestä oikein meinannut mitään tulla. Viiden viikon haahuilulla, parin kuopan kaivamisella sekä kerran metsähommissa pyörähtämällä saimme kuitenkin mielestämme aivan kelvollista palautetta.

Vahvuuksiksemme luettakoon muun muassa:

a) good communication skills (keskenämme?)
b) very strong in performing practical duties (eli aikamoisia kuopankaivajia...)
c) working without supervision (mikä supervision? oliko sitä?)

Koska muihin kohtiin, kuten co-operative and interactive skills, creativity, analytical skills and working habits, ei kynäilyenergiaa enää oikein riittänyt, tuli niihin arvioinniksi lyhyesti ja ytimmekkäästi GOOD. Sellaisia vesseleitähän me lähinnä olemmekin. Hyviä jätkiä ja ennen kaikkea hyvää puuta.

Mainitsemisen arvoinen lienee myös kohta Other comments about trainee: "They have made a great impact in the programme. Especially in the backyard gardening." Varsinainen sosiaalialan kompostikopla siis!

Alkaa olla harjoittelut siis tältä erää pulkassa. Se on kiva se. Jes.

Alkuiltapäivästä viimeisen iltamme vieraaksi saapuivat luoksemme Sitekin lämpöön Miina ja Suvi. Tarkoituksena oli alunperin, että väkeä olisi vierailulle saapunut lisääkin heti perjantaina aamusella. Tämäpä kuitenkin peruttiin, sillä perjantaiksi olikin yllättäen löytynyt toimiston väelle kokouspuuhastelua ja näin ollen meille ei kukaan paikkoja ehtisi esittelemään. Illan vietimme joka tapauksessa mukavissa merkeissä grillailemalla ja nauttimalla Sitekin pimeästä illasta, ehkäpä todellakin vihoviimeistä kertaa.

Aamulla pois.


Perjantai 26.3.2010

Nyt on Sitekit takana ja se on nam. Siita aiheesta lisaa myohemmin.

Loput kuvat tahan ensi kerralla... jes

Otokka-kimara

Tassa viela hieman kuvia Sitekilaisista otokoista.

Siteki ei ole ongelma. Ongelmana on Sitekissa oleminen.

Maanantai 15.3.2010

Maanantai oli ehkäpä masentavin päivä miesmuistiin. Tarkoituksenamme oli kyllä olla kovasti tehokkaita ja litteroida perjantain haastattelunauhamme, mutta toimistolle saavuttuamme jouduimmekin toteamaan, että eipä ole sähköä. Ja koskapa ei ollut sähköä, eikä akussa virtaa, kulutimme aikaamme lähinnä pelailemalla pasianssia. Iltapäivästä pääsimme vähän käymään Sitekissä, mutta siinäpä se olikin sitten päivän kohokohta. Loppuilta menikin jälleen elokuvan parissa, mutta sitäkään ei jaksanut katsoa loppuun.

Tiistai 16.3.2010

Tiistaiksi olimme jo toivoneet parempaa päivää, mutta aamupäivä oli edelleen sangen kehno. Saimme kuitenkin hieman aloitettua litterointihommeleita, mutta muuten olimme jälleen molemmat hieman alavireisiä. Ilmeisesti pukkasi samaa tautia, jota täällä Sitekissä on kuulemma ollut liikenteessä. No, siinäpä kuluikin päivä melko pitkälti lepäillessä.

Iltapäivällä päätimme kuitenkin vielä poiketa toimistolla ja lähdimmekin samalla reissulla käymään kylillä. Nimittäin maaseutukylillä. Kävimme katsastamassa erään 17-vuotiaan pojan rakennusprojektia. Hän rakenteli itselleen ja perheelleen koulun sekä työnteon ohella uutta taloa. Ahkera kaveri siis. Saattaisi jäädä itseltä tekemättä. Joka tapauksessa kaiken köyhyyden näkeminen sai meidät ilmeisesti paremmalle tuulelle ja samalla myös fyysinen olo parani huomattavasti. Illallapa olikin sitten vielä lariam-päivä, joten saatiinpa pystyyn vielä kunnon pilleribileetkin. Ja koko homman kruunasi vielä telkkarissa näytetty vapaapaini ja jalkapallo sekä Khabon valmistava, jälleen kerran sangen maittava, illallinen. Nukkumaan mentiinkin sitten jo huomattavasti paremmilla mielillä.

Ratkiriemua pitkin Sitekia!

Keskiviikko 17.3.2010

Aamulla nukutti melko pitkään. Ei olla muutenkaan kyllä enää viime aikoina viitsitty aivan klo 7.30 toimistolle raahautua, koskapa siellä ei yleensä juuri mitään tapahdu. Tänään tuli kuitenkin tehtyä uusi ennätys ja olimme toimistolla vasta noin klo 9.10. Sielläpä ei sitten tuttuun tapaan meille ollutkaan mitään tekemistä. Tästäpä syystä litterointimme edistyikin melko mainiosti aina siihen asti, kun saimme kyydin Sitekiin, jossa pääsimme jälleen hieman internetin pariin. Sitekin reissut eivät kuitenkaan koskaan ole mitään nopeita, joten tällä kertaa puolen tunnin internettailuretkeen menikin pitkälti toista tuntia.

Toimistolle palattuamme jatkui vielä tutut toimistokuviot; litterointi sekä pasianssin ja hertan pelaaminen. Eipä lähdetty taas tänäänkään paljon community workin pariin, mutta huomiseksi meille tulikin jonkin sortin pihanraivaushommeleita. Tai näin meille ainakin kerrottiin toimistolta lähtiessämme. Sepäs olisikin jälleen mukavaa vaihtelua ennen viikonloppuilua. Toimistolta lähdimmekin suorastaan kreivin aikaan, sillä saapuessamme kämpille, alkoi melkoinen myräkkä. Sadetta nimittäin riitti ja salamointia. Sitäpä sitten tovi toljoteltiin ja niin pois päin.

Loppuillasta ei enää sen kummempia tapahtunutkaan, joten se päivä oli siltä erää siinä sitten niin.

Sitekilaisen maaston jaljilta

Torstai 18.3.2010

Torstai aamun aloitimme pyykkihommeleilla. Koskapa edellispäivän myräkästä johtuen oli edelleen pyykit pesemättä, olimme päättäneet ne heti aamutuimaan koneeseen rymäyttää, jotta ehättävät kuivumaankin hyvän sään aikana. Pyykkihommeleiden jälkeen oli tarkoitus lähteä ihan oikeisiin töihin, Family Developement Projectin pariin. Tarkoituksenamme oli raivata metsää pelloksi, mutta kuten aikamuodosta saattaa terävämpi kaveri ehkäpä onnistua päättelemäänkin, eipä paljon raivailtu. Pyykkitohinoistamme johtuen olimme nimittäin auttamattomasti myöhässä ja kyläyhteisön pomomies, eli setä jonka kanssa hommia oli tarkoitus tehdä, oli hommat jo siltä päivältä ehättänyt päättelemään. Meidän syyksi tätä ei toki kuitenkaan voinut laittaa, koskapa Khabo oli meille antanut sellaista informaatiota, että hommat alkaa sitten, kun meillä on pyykit narulla.

Paikallisnuorisoa

Kävimme joka tapauksessa katselemassa paikkaa, jonne peltoa olisi tarkoitus raivata. Maata on yhteensä 36 hehtaaria, täynnä piikikästä paikallismetsää, joten eiköhän siinä meille ensi viikolle puuhaa piisaa. Alueen raivaaminen maksaisi noin 50 000 emalangenia eli 5000 euroa, mutta koskapa raha ei kasva apinanleipäpuussa, tehdään hommat pääosin talkooväen voimin. Ensi viikolla pääsenemmekin sitten tiistaista torstaihin metsää tonkimaan ja pelloksi taikomaan. Klo 7.00 alkaa hommat joka aamu, joten ehkäpä ensi viikko kuluu hieman vauhdikkaammin. Maanantaiksikin olisi luvassa jonkin sortin workshoppia. Saa nähdä kuinka käy.

Pellonraivaushommiin menossa

Paikallisasumus

Samalla kävelyretkellä kävimme tutustumassa myös kylän kaivoon, josta väki kantaa vettä ties minne saakka. Vesi olikin oikein maukasta. Huomattavasti parempaa kuin hanasta tuleva. Parin tunnin kävelyretkemme jälkeen vietimmekin loppuiltapäivän toimistolla saattaen litterointioperaatiomme loppuun sekä tietysti pasianssia ja hertaa pelaillen.. Kämpille palattuamme menikin aika yllättävän leppoisasti, aina illalliseen sekä nukkumiseen saakka.

Bonzuno pumppaa ja Ville lipittaa

Perjantai 19.3.2010

Aamusta linjuriautoon ja kohti Manzinia. Päivästä näyttäisi tulevan aurinkoinen, joten saattaa vähän hikeä pukkailla. Lyhyt yhteenveto viikosta tähän mennessä voisi olla jotakuinkin tämänmoinen: Raskas viikko Sitekissä vaatii raskaat huvit, mikä taas aiheuttaa entistäkin raskaamman viikon Sitekissä. Vanhaa kunnon DIAKin ajatusten tonavaa Tenho Tammista mukaillen, "Siteki ei ole ongelma. Ongelmana on Sitekissä oleminen."

Viikonlopusta tulee siis varmasti huomattavasti rattoisampi. Luvassa on ilmeisesti ainakina hieman terapiashoppailua sekä padolla ja vesiputouksilla vierailua ynnä muuta sen sellaista. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Suoraan Sitekin ja Manzinin väliseltä linjuriautorallipätkältä.

Ja tassa tama laakarintodistus

Siteki, kuopat, marula ja muuta sen sellaista

Lauantai 27.2.2010

Aamulla lähdimme kokeilemaan meille täysin uusia ja tuntemattomia paikallisliikennereittejä, joiden avulla oli tarkoituksemme sukkuloida Sitekistä Mbabaneen. Näinhän me sitten teimmekin. Saimme kyydin lapsikylästä Sitekiin Khabolta ja hyppäsimme linja-autoasemalla ensimmäiseen Manziniin matkalla olevaan linja-autoon. Täällähän nämä paikallisliikennevälineet lähtevät silloin, kun ne tulevat täyteen, joten hetken jouduimme odotelemaan. Odotus ei kuitenkaan ollut pitkä ja pian se palkittiinkin tunnelmallisella linjurikyydillä. Manzinissa siirsimme ensin itsemme toiselta asemalta toisella, jonka jälkeen olimmekin kaukaa viisaita ja tyrkkäsimme itsemme hieman uudehkomman sekä tilavamman näköiseen kombiin, joka kuljetteli meidät ja viikonlopun matkatavaramme suhteellisen tuskattomasti perille Mbabaneen.

Oikeaan kaupunkiin saavuttuamme suuntasimme suoraa kyytiä Cafe Lingoon viettämään laatuaikaa internetpalveluiden parissa. Odottelimme samalla tyttöjä saapuvaksi käsityömarkkinoilta, jotta he voisivat meidät johdatella seuraavan yön majapaikkaamme. Kunhan neitoset vihdoin viimein markkinahumun pyörteistä saapuivat, käväisimme yhteistuumin lähes koko opiskelijaedustajistomme kanssa syömäpuuhissa sitten kaupan kautta kohti Bambasos-nimistä majoitustaloa, jossa oli siis tarkoitus seuraava yö viettää.

Iltaa oli tarkoitus viettää ensin Bombasoksessa ja sen jälkeen siirtyä porukalla Swazimaan mainioimpaan menomestaan House On Fireen, mutta koskapa siellä ei kuulemma oikein olisikaan ollut kyseisenä iltana mitään erikoisempaa menoa ja meininkiä, päädyimmekin viettämään illan siellä missä olimmekin, elikkäs Bombasoksessa. Niinpäs sen sitten teimmekin, eläimiä silitellen sekä hieman olutta siemaillen ja kitaraa hipelöiden.

Sunnuntai 28.2.2010

Aamusella heräilimme reippain mielin ja pääsimme nautiskelemaan pitkästä aikaa hieman monipuolisemman aamupalan, jonka Niina sekä Heta meille ystävällisesti taikoivat. Siihen kuului muun muassa leipää sekä kaiken sortin vihanneksia. Hyvää oli. Lopun aamupäivää palvoskelimme vielä aurinkoa yatzy- sekä korttipelien merkeissä. Sitten kaupungin kautta takaisin Sitekiin, jonne ehdimme vielä hieman auttamaan uuden toimistorakennuksen pihankunnostustalkoisiin. Iltasyöminkien sekä elokuvan jälkeen unten maille. Siinäpä se sitten sunnuntaipäivä olikin pähkinänkuoreen sullottuna.

Maanantai 1.3.2010

Maanantaina heräsimmekin jälleen anivarhain suunnataksemme kohti uutta hektistä toimistopäivää. Paikalle oli tarkoitus saapua myös koko SOS-lapsikylien regional director, elikkäs aikas iso pamppu näissä piireissä. Tämänpä vuoksi olikin koko toimiston väki, johon oli liittynyt myös uutta työvoimaa ainakin parin assistentin tai muun vastaavan sekä kokin verran, melkoisen täpinöissään koko aamupäivän. No, herra regional director peruikin tulonsa, joten loppupäivänä ei paljon ihmeitä tapahtunut. Aamupäivällä aikamme kului muun muassa uusien tietokoneiden johtoja oikeisiin reikiin tökkiessä sekä päivän lehteä lukiessa. Jahka talon auto taas jostain palautuisi, oli meidän tarkoitus lähteä Herran Ison-Herran kanssa Sitekiin noutamaan pyykinpesukonetta varten sopivaa välikappaletta hanan ja putken väliin. Koskapa toimistolla ei meille puuhaa ollut palasimme talolle odottelemaan, että auto palaisi. Herra Iso-Herra lupasikin meille soitella, kun on lähdössä.

Lounasajan koitettua, päätimme lähteä katsomaan, josko toimistolla olisi jälleen herkkuja tarjolla. Sinne talsiessamme saimmekin sitten todeta Herran Ison-Herran jo paukanneen kohti kaupunkia. Eipä paljon soitellut. Eikä ollut muuten lounastakaan tänään tarjolla. Pannahinen sentään. Näinpä palasimme takaisin talolle ja saimme seuraksemme pojan talosta numero kaksi. Vesseli oli sen verran nuori, ettei vielä kovasti englannin kieltä taitanut ja siksipä välillämme oli hienoinen kielimuuri. Pikkunaskali sitten lähinnä kuljeskeli pitkin iltapäivää perässämme sinne sun tänne aina siihen saakka, kun vihdoin viimein saimme kyytimme kaupunkiin ja ostoksille.

Rautakaupasta löysimmekin sopivan osan ja sen jälkeen poikkesimme vielä jalkapallo-ostoksilla sekä vartin verran kaupungin kovin hitaanpuoleista internet-yhteyttä räpeltäen. Takaisin palattuamme riensimme vielä kokeilemaan uutta hienoa palloa viereiselle kentälle, jossa pelailemassa oli noin parikymmentä paikallista nuorta miestä. Pojat ottivat meidät pelailuihinsa ilomielin mukaansa, kenties uuden hienon pallomme ansiosta, ja pääsimme näin ollen siis hippasen urheilemaan. Pelaaminen kuitenkin osoittautui ainakin vielä toistaiseksi hieman hankalaksi. Osittain tämä johtui varmasti kotimaista kelirikosta kärsivää perunapeltoa muistuttavasta kentästä, unohtamatta tietenkään siellä täällä pitkin kenttää vaanivia lehmänulostekasoja. Toisen haasteen peli-ilakoinnin yllemme heitti kovaa vauhtia laskeutuva ilta-aurinko sekä parikymmentä meille entuudestaan täysin tuntematonta sinne tänne sinkoilevaa tummaa nuorukaista. Yritäppä siinä nyt sitten muistaa saati sitten erottaa kuka mahtoikaan olla oma joukkuetoveri ja kuka ei sitten ollutkaan. Mukava oli kuitenkin päästä vähän potkiskelemaan ja jatkanemme niitä hommia jonain seuraavana päivänä. Illalla pöperöitten sekä elokuvan kautta unten maille.


Tiistai 2.3.2010

Aamulla jouduimme heräilemään huomattavan aikaisin, koska Khabon oli tarkoitus lähteä tien päälle jo kello 7.00. Sitä ennen hänen piti kuitenkin näyttää meille, minne ja kuinka suuren kompostin hän pihalleen tahtoisi. Sellainen on tänne nimittäin joka pihaan tarkoitus pykätä ja mehän reippaina poikina olimmekin sellaisen aikamme kuluksi luvanneet Khabo-tädin takapihalla tonkia. Saimmekin sitten suurinpiirtein mitat siitä mihin kohtaan ja kuinka pitkä, leveä ja syvä kuoppa kompostia varten pitäisi kaivaa. Tämän jälkeen palasimme vielä sänkyyn keräilemään hieman voimia ja suuntasimme aamupalan jälkeen toimistolle kyselemään lapioiden perään.

Sieltäpä saimmekin käsiimme yhden kappaleen lapioita ja silläpä oli sitten pärjättävä. Ja sitten kaivuuhommiin. Ennen kaivamisen aloittamista siirsimme kuitenkin pyykkikoneen pelipaikoille, elikkäs takapihan terassille, joka on ainoa paikka, missä sitä voi täällä oikeastaan käyttää. Laitoimmekin parin viikon aikana kertyneen pyykkivuoren pyörähtelemään ja suunnistimme hyvin rasvattuina sekä innokkaina kohti kompostityömaata. Siihenpä se innokkuus sitten lopahtikin. Totesimme maan nimittäin olevan sen verran kovan puoleista, ettemme ehkäpä ihan lounasaikaan ehtisikään Nelsonia toimistolle moikkailemaan.

Ja emmepä muuten ehtineetkään. Reilun seitsemän tunnin työn tuloksena saimme aikaan jo melkein puoliksi riittävän suuren ja melkein riittävän syvän kuopan. Toki päivän saldona oli myös paljon puhtaita vaatteita, sitäkin enemmän kotimaisia kirosanoja, muutamia rakkuloita sekä mukavaa ruskettautumista. Täytyypä todeta, että näin kovaa maata ei ole aikaisemmin vastaan tullutkaan. Varmaan olisimme kallioonkiin löllömmin kaivautuneet kuin Swazimaalaiseen savimaahan. Huomenna jatkamme hommia ja toivottavasti saamme käyttöömme lapion lisäksi ehkäpä toisen lapion tai vielä onnekkaamman päivän osuessa kohdalle kenties jonkin sortin hakun tai muun vastaavan. Kyllä alkaa savet saamaan kyytiä. Tai sitten ei.

Ja elokuvan kera unten maille.


Keskiviikko 3.3.2010

Keskiviikkona ei ollutkaan sitten ollenkaan kaivuuhommeleihin sopiva päivä. Ei sitten yhtään. Oli nimittäin hieman sateista, mikä tarkoitti myöskin sitä, että maasto täällä muuttuu melkoiseksi mutavelliksi. Eikä sitä ilman aurinkoa muutenkaan sovi lapiota heilutella, sillä pitäähän sitä vähän väriäkin kerätä mieheen jos toiseenkin. Eli ei paljon muuten kaiveltu.

Päivän kohokohta olisikin sitten nyt vihdoin viimein tapahtuvaksi luvattu sekä herra Regional Directorin että rouva National Directorin vierailu. Sitäpä sitten toimistolla odottelimme ihan koulutehtävien parissa. Ruokaakin oli luvassa, jahka arvon vieraat suvaitsisivat saapua. Normaalistihan lounas onkin täällä noin klo 13. Vieraatpa sitten saapuivatkin noin klo 16, minkä jälkeen heitä käytettiin kiertelemässä pitkin poikin lapsikylää ja kylää sen ympärillä, joten ruokailu sai edelleen odotella.

Lähdimmekin reippaina, vaikkakin kurnivin vatsoin, mukaan tilustenmittailutouhuun ja pääsimmekin samalla näkemään herran kyläyhteisön vanhimman sekä myöskin maistamaan hieman vanhaa kunnon kotitekoista marula-olutta, joka kyllä maistui enemmänkin viiniltä. Ilmeisesti se valmistetaan marula-nimisestä hedelmästä, jota saimme myöskin maistaa. Hyvää oli sekin, joten eipä ihme, että oli juomakin pitkälti suun muotoista. Herra Iso-Herra, Nelson, kertoi meille, että tämä marula-juoma on noin 40% vahvuista ja vertasi sitä vodkaan? Meidän mielestämme se ei kylläkään voi pitää paikkaansa, vaikkakin muun muassa toimiston Will Smith olikin koko loppupäivän kovasti hilpeällä tuulella yhden siemauksen tuota jaloa luonnontuotetta maistettuaan. Launtainapa tuokin päästäneen sitten todellisuudessa toteamaan. Silloin on nimittäin tarkoitus mennä toimiston setien kera katsastamaan kuningasta Hlanessa järjestettäviin megabileisiin, jotka ilmeisesti liittyvät jotenkin juuri tähän marula-juomaan ja siihen, että kuninkaalle sitä näissä juhlissa tarjoillaan. Eli janoisin suin kohti lauantaita.

Ruokaakin saatiin sitten jotakuinkin seitsemän jälkeen ja sitten kotiin ja elokuvan jälkeen unten maille.


Torstai 4.3.2010

Torstaina piti lähteä jälleen FSP- elikkkäs Family Strenghtening Project -hommiin, koska vanha kunnon Bonzuno, jonka kanssa meidän niitä hommeleita pitäisi tehdä, oli jälleen paikalla. No, koskapa Bonzuno oli aivan pallo hukassa koko päivän, emmepä sitten lähteneetkään. Saimme tosin hyvää aikaa saattaa eilen aloitetut koulutehtävät loppuun, joten aivan hukkaan ei toimistolla notkuminen mennyt.

Illalla ei sitten talolla ollutkaan sähköä pistorasioissa, joten saimme lähes kaikista sähkövempaimistamme akut loppumaan. Lisäksi olimme jälleen pitkään varsin nälkäisinä, koska emäntämme Khabo oli miehensä Joshuan, joka on täällä nyt viikon verran kyläilemässä, kanssa jossakin liesussa ja toivoimme, että hän tietäisi miten sähköä saadaan hoidettua ja ehkäpä olisi sitten voinut meille kokkaillakin. No, lopulta heidän palattuaan kävikin ilmi, että vaikka talon kaikki muut pistorasiat olivatkin pimeinä, hella olisi kyllä pelittänyt, joten olisimmekin ruokaa voineet tehdä... Pitänee ensi kerralla kokeilla kaikki vekottimet läpi. Vähän muutenkin otti pannuun, kun oltiin nälkäisiä ja sitten jouduttiin kaiken kukkuraksi vielä itse kokkailemaan. Panimme pannulle rokkikukkomakkaraa ja syötyämme pehkuihin odottelemaan seuraavan päivän kaivuu-urakkaa. Eipä ollut elokuvailta, koskapa ei ollut sähköä. Tulipahan kuitenkin sävellettyä yksi hieno Lord Of The Rings -aiheinen kappale. Pöh.


Perjantai 5.3.2010

Sadekelit jatkuu. Tai yöllä siis oli satanut ja pihapiiri jälleen sangen mutaisena. Eipä siis taaskaan paljon kaiveltu. Toimistolla notkuttiin aamupäivä ja käväistiin vähän Sitekissä datailemassa ja ostamassa illaksi herkkuja. Huomenna marulan pariin.


Lauantai 6.3.2010

Marula seremonia

Aamusella ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, koskapa olimme lähdössä marula-seremoniaan, missäpä itse herra kuningaskin tulisi paikalla olemaan ja ehkäpä meillekin suvaitsisi vilahtaa. Lähdönhän meillä pitikin olla noin kahdeksan tai yhdeksän aikaan eli toisin sanoen odottelimme hieman yli kymmeneen, kunnes oli aika liikahdella kohti juhlapaikkaa. Aivan suunnitelmien mukaan ei matkanteko lähtenyt kuitenkaan käyntiin, sillä eipä saanut Bonzuno firman uutta hienoa kombi-bussia käyntiin. Tovin asiaa ihmeteltyämme siirryimmekin sitten vanhan kunnon Hiluxin takakonttiin ja pääsimme vihdoin matkaan.

Matka olikin jälleen kovasti jännittävä, koskapa istuskelimme Hiluxin takaluukussa kolmen naispuolisen sekä yhden miespuolisen kyläläisen kanssa, emme kuitenkaan liiaksi joutaneet pelkäämään, sillä tunnelma oli tiivis ja matkanteko sangen vauhdikasta. Hlanen eläinpuiston nurkilla sijaitsevalle juhla-alueelle johtava tie oli tietysti myöskin täynnä monttuja ynnä muuta mukavaa, kuten lehmiä. Perillepä kuitenkin päästiin ja tunnelma paikan päällä oli suorastaan festivaalimainen. Ihmisiä paikalla oli rutkasti ja suurin osa pukeutuneina paikalliseen juhla-/ kansallisasuun. Lisäksi paikalla oli eniten virkavaltaa, lähinnä poliiseja sekä sotilaita, unohtamatta kuitenkaan pommiryhmää sekä palokuntaa. Koskapa kuningas olisi myöskin paikalla oleva, olivat turvatoimetkin melko kovaa luokkaa.

Varsinaiseen juhlahumuun emme kuitenkaan vielä tietenkään ehtineet liittyä, koska lähdimme vielä Bonzunon sekä kyläyhteisön johtajaherran kera tankkaamaan autoa sekä hankkimaan hieman purtavaa. Matkan piti olla kestoltaan lyhyenpuoleinen, mutta tuttuun tapaan erinäisten ylimääräisten koukkausten ynnä muiden vuoksi kesti retkemme ainakin kolmatta tuntia ja juhlapaikalla olimme takaisin noin klo 16. Autoiluretki antoi meille toki uusia hienoja kokemuksia, kuten sokeriruo'on nakertamista, ensimmäinen täällä näkemämme, tosin jonkun hieman yliajama, käärme sekä kirahvit, joita pääsimme myös moottoritien varressa pällistelemään. Eipä mennyt hukkaan sekään automatkailu, jos siitä nyt jotain positiivista pitäisi koettaa löytää. Muuten emme niin kovasti melko päämärättömältä tuntuneelta autoilusta pitäneet.

Takaisin seremonia-alueelle rymähdettyämme palloilimme tovin ympäriinsä pällistellen pikkuhiljaa itse pääkallopaikkana toimivalle kentälle kerääntyviä erikokoisia paikallisnaisista koostuvien ryhmien tanssia sekä kuulostellen heidän laulantaa. Tovihan siinä vierähti, kun, jos ei nyt aivan tuhansista niin ainakin sadoista, naisista koostuva seremoniakulkue kentälle pääsi ryhmittäytymään. Sen jälkeen seurasimme kinkereitä kentän laidalla, ihan kyllästymiseen asti. Pitkät oli riennot, mutta myöskin hienot sekä eksoottiset. Kuningas tosin tuppasi koko shown ajan nököttämään teltassaan, joten hänen korkeuttaan emme päässeet oikein kunnolla tarkastelemaan. Se jääköön siis tuonnemmaksi.

Marula seremonia

Pari tuntia hulinoita pällisteltyämme soitimme jälleen Bonzunolle ja kerroimme, että olisimme valmiita lähtemään takaisin kotia kohti. Kuljettajamme lupasikin olla vartin päästä paikalla, joten emme joutuneet odottelemaan kuin jotakuinkin tunnin verran. Aika kului kuitenkin tällä kertaa huomattavan rattoisasti, koska vietimme sitä parkkipaikalta meidät bonganneen herran Makagulan sekä tämän perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen seurassa marulaa maistellen. Se oli maukasta. Paljon tuli myös naimatarjouksia, joten saattaa olla, että Villellä Swazimaan retki hieman pitenee ja sukunimi vaihtuu Makagulamaisemmaksi. Tai sitten ei. Erittäin mukavia ihmisiä tapasimme jokatapauksessa sekä tietysti myös yhden kappaleen jokaisille festareille kuuluvia känniääliöitä. Perusmeininki siis. Paitsi, että Swazimaalaisin vivahtein.

Marulaa herra Makagulan seurassa!

Bonzunon vihdoin viimein saavuttua palailimme kotia kohti ja vietimme lopun iltaa kiltisti kotona korttia lyöden sekä olutta siemaillen.


Sunnuntai 7.3.2010

Sunnuntai tulikin heti lauantain jälkeen ja sunnuntai oli muuten lepopäivä. Ei tehty mitään. Paitsi katsoimme rutkasti televisiota. Illallapa olikin taas ruokaa ja elokuva.


Maanantai 8.3.2010

Kaiveluhommelit jatkuivat. Tällä kertaa tosin huamattavasti suuremmalla tehokkuudella, sillä lapion lisäksi saimme kaveriksemme hakun. Kyllä alkoi kuoppa kaivautua vallattoman hienosti! Noin kolmessa tunnissa saimme saatettua työmme loppuun, kaivettuamme ainakin kaksi kertaa enemmän kuin edelliskerralla, jolloin kaivuutunteja oli paljon enemmän. Kuopasta löytyi myöskin skorpioni, joten eläimiäkin pääsimme jälleen näkemään.

Iltapäivästä riensimme vielä Sitekiin käyttämään internet-palveluita. Loppupäivä menikin sitten jälleen lötkötellen ja illalla ruokaa sekä elokuva.


Tiistai 9.3.2010

Aamusella odoteltiin koordinaattoriamme Kyöstiä käymäsilleen ja kyllähän se Kyösti sieltä sitten tulla tupsahtikin pikku haahuilun jälkeen oikeaan paikkaan elikkäs tänne näin. Kyöstin kanssa tovin rupateltuamme kävimme vielä näyttämässä hänelle lapsikylän maita ja mantuja, minkä jälkeen hänen olikin jo kiireen vilkkaa jatkettava matkaansa takaisin kohti Mbabanea.

Koska Kyöstin vierailun jälkeen ei ollutkaan tiedossa mitään sen kummempaa tekemistä, päätimmekin pitää jo perinteeksi pikkuhiljaa muodostuvan tiistaisen pyykkipäivän. Illalla teimmekin vielä ruokaa, nimittäin meat-macaroni-boxia, ja sepäs olikin vaihteeksi oikein maukasta.


Keskiviikko 10.3.2010

Keskiviikko oli kaivelua pullollansa. Tehtiin kuoppa. Kolmessa ja puolessa tunnissa. Helvetin iso kuoppa. Aamulla piti kylläkin ennen kuopankaivelua päästä jo opinnäytetyön kimppuun. Eipäs päästy, joten teimme kuopan. Huomenna ei tehdä. Käsissä on rakkoja ja sielu on väsynyt. No, ainakin kuopankaivelutaidot ovat kehittyneet jo melkoisen hyviksi. Seuraava kuoppa tullee valmiiksi ehkä vieläkin reippaammin.

Tosimiesten hanskamuotia

Eipäs päästy vielä iltapäivästäkään tekemään opinnäytetyötämme ja siihen liittyvää haastattelua, koska täällä on niin kovin hektistä jälleen... Harmillista. Ehkäpä huomenna sitten. Iltapäivä kului toimistolla kuunnellen Il Divoa sekä Bryan Adamsia. Wilin mielestä Hard Rockia. Meidän mielestä ei. Kyllä sitä toisaalta voisi huonomminkin aikaansa käyttää. Ja viikonloppuna muuten käytetäänkin. Se on vissi.


Torstai 11.3.2010

Tänään olimme jo etukäteen pysyä koko päivän sisällä ja olla ainakin kaivamatta yhtään mitään. Tämä siksi, että edellispäivän kaivantosessioiden jäljiltä olemme molemmat käsistämme varsin hellinä sekä rakkuloilla unohtamatta myöskään enemmän tai vieläkin enemmän palaneita selkiä. Hienosti näkyy kyllä mihin kohtaan on jäänyt rasvaa laittamatta ja mihin ei. Nyt rasvataan sitten sitäkin innokkaammin. Pitkin päivää.

Aamulla lepäilimme hieman normaalia pidempään ennen siirtymistä toimistolle. Sielläpä pääsimmekin vihdoin viimein haastattelemaan Tanjaa eli Thandeka-tätiä, joka tosin oli sitä mieltä, että meidän olisi kuitenkin ehkäpä syytä haastatella vielä sos-lapsikylien national directoria elikkäs Dudu Dlaminia. Pläräsimme Thandekan kanssa kuitenkin tähän mennessä kasaan saamamme opinnäytetyön läpi ja saimme hieman uutta mainiota lähdeaineistoa kirjalliseen työskentelyymme. Näinpä siirryimmekin tuumasta toimeen ja aamupäivä kului aina lounaaseen saakka kirjoitteluhommia pakerrellen. Sangen reipasta opiskelua siis.

Lounaan jälkeen pääsimme jälleen pyörähtämään Sitekissä pikapikaa internettaamassa. Odotellessamme kuljettajaamme pääsimme myös kuuntelemaan jonkin paikallisen hengenmiehen jorinoita suuremmista voimista. Aivan tarkkaan ei hänen viestinsä meille kuitenkaan valjennut, mutta pääpiirteittäin se meni näin: Englanninkielinen raamatun käännös on väärä ja siSwatinkielinen oikea. Setä kertoi ennen eläneensä englanninkielisen version mukaan, mutta syntyneensä sitten uudelleen ja elävänsä nyt siSwatiksi kirjoitettujen oppien mukaan. Tarkoituksenaan hänellä oli matkustaa Englantiin kertomaan tämä totuus Herran sanasta Englannin kuningattarelle, jotta vääräuskoidet saisivat pelastuksen. Nyt pitäisi vaan matkakassa saada kasaan... Vaikka DIAKissa opiskellaankin, emme kuitenkaan ryhtyneet hänen ristiretkeään rahoittamaan. Joku roti se pitää rahan vonkumisellakin olla sanon minä. Kyytimme saavuttua pääsimmekin onneksi livahtamaan takaisin toimistolle.

Törmäsimmekin takaisin saavuttuamme juuri sopivasti Bonzunoon, jonka olimme värvänneet marula-kuriiriksi. Tarkoituksenamme oli nimittäin hankkia viikonlopuksi ja samalla tupaantuliaislahjaksi opiskelutovereillemme pikku pönikkä tuota jaloa paikallisjuomaa, johon ehdimme viikonloppuna jo kovasti mieltymään. Mitähän mahtavat siihen sekoittaa? Bonzuno sanoi homman olevan hoidossa, kunhan hän vain löytää sopivan astian. Kymmenen litran vesikanisteria heilutellen lähtikin Bonzuno marulanhakuhommiin. Olimme tilanneet noin viisi litraa, mutta saimmekin seitsemän. No, eipä tuo haitannut, koska hinta oli kuitenkin sama, eli 40 emalangenia. Mielestämme kohtuullinen litrahinta, noin 0,57€.

Pönikän saatuamme olikin päivämme toimistolla valmis päättyväksi ja lähdimme talsimaan kämpille. Vastaan tulleet toimiston tytöt hieman ihmettelivät melko kookasta juoma-astiaamme ja kysyivät mitä varten se on hankittu? Todettuamme juoman olevan meille viikonlopuksi olivat tytöt sitä mieltä, että saattaa pojilla olla aamulla pää kipeänä. Tai ainakin näin me ymmärsimme tokaisun: "You are going to die." Saa nähdä. Se selvinnee seuraavassa jaksossa. Tai oikeastaan sitä seuraavassa. Koska seuraavassa jaksossa ollaan ahkeria koululaisia.

Illalla jälleen ruokaa ja elokuva. Aamulla Manziniin, haastatteluhommeleihin sekä viikonlopun viettelyyn.


Perjantai 12.3.2010

Aamu valkeni meidän osaltamme hyvissä ajoin, koskapa matkamme suuntautui suoraa päätä kohti Manzinia, missä meidän oli tarkoitus olla jo yhdeksän maissa. Täälläpä matkaan on varattava aina reilusti aikaa ja näinhän me tehtiinkin. Vaikkapa olimmekin jo klo 7.30 lähtökuopissamme, meni kaikkeen matkusteluun kuitenkin sen verran aikaa, että saavutimme Manzinin vasta noin klo 10.15. Toisaalta täällä päin se ole niin tarkkaa, joten eipä tuo alkuperäistä aikataulusta myöhästyminen paljon haitannutkaan.

Perille päästyämme suuntasimme Manzini Youth Careen, jossa käväisimme tutustumiskäynnillä ja samalla tarkoituksenamme oli tehdä opinnäytetyötämme varten ensimmäinen haastattelu. Siinäpä mielessä meillä kävikin oikein hyvä onni, sillä törmäsimme heti alkajaisiksi paikan pomomieheen, father Larry McDonaldiin, jota toivoimme myös pääsevämme haastattelemaan. Larryhan olikin sitä mieltä, että sehän vaan passaa. Ihan heti klo 14. Sitä ennen ehdimmekin käydä sitten katselemassa paikan toimintaa sekä haukkaamassa hieman ruokaa nälkäisinä kurniviin vatsoihimme. Klo 14 aloitimme haastettelumme ja koska Larrylla oli asiaa melkoisen paljon, meni meillä aikaakin aina toista tuntia. Tuli kyllä hyvää materiaalikin. Kerrassaan.

Päivän opiskeluosuus oli näin ollen onnellisesti takana ja olimme valmiit siirtymään viikonloppuun. Kaupungilta bongasimme opiskeluystävättäremme, minkä jälkeen suuntasimme kaupan kautta viikonlopun majapaikkaamme, joka sijaitsi pikku matkan päässä kaupungin keskustasta, Ngwane Parkissa. Majatalon nimi ei kyllä mieleen jäänyt, mutta ehkäpä se paljastetaan myöhemmin. Joka tapauksessa paikka oli kahden Sitekissä vietetyn viikon jälkeen erittäin mukavaa ja tervetullutta vaihtelua uima-altaineen ynnä muine mukavuuksineen. Paikalla pyöri myös paljon mukavia ihmisiä, kuten paikan omistajatar sekä tämän poikaystävä ja tämän serkkuja sun muita. Kaikkien statuksesta ei aivan täyttä selvyyttä kyllä jäänyt, mutta erittäin mukavaa porukkaa.

Ilta vierähtikin altaassa lötkötellen, grillaillen sekä tietysti matkassamme tuomaa marulaa palan painikkeeksi nautiskellen. Hyvin itsemme tankattuamme siirryimmekin tutustumaan paikalliseen yöelämään, jonne majapaikkamme väki meidät ystävällisesti kuljetteli. Hauskaa oli siellä rutkasti aina aamun pikkutunneille saakka.


Lauantai 13.3.2010

Edellisen illan aikaiseksi venyneestä kotiinpalusta johtuen tuli myös heräämisajankohdalle hankittua aivan uusi ennätys täällä olomme aikana. Nukuimme nimittäin lähes klo 12:een saakka. Siitäpä sitten suuntasimmekin sitten opiskelijatovereidemme Niinan ja Hetan kera kaupungille pyörähtämään. Sieltä tarttui mukaan hieman kenkiä ja sen sellaista, joten kylläpä nyt kelpaa jälleen tepastella. Valitettavasti lauantaipäivän johdosta oli suuri osa kaupoista ehtinyt jo mennä sulki, joten vielä joutunemme Manziniin toisenkin ostoskierroksen tekemään.

Palailimme takaisin kämpille noin klo 17 ja siellä oli siihen mennessä pikkuhiljaa loputkin tytöt alkaneet heräilemään. Ilta kuluikin sitten melko pitkälti jälleen samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Tulipahan myös grillattua ehkäpä tähän mennessä parasta täällä syömäämme lihaa. Se oli nam! Illan myöhäisemmmillä tunneilla osa porukasta lähti jälleen tutustumaan uusiin paikallisiin menomestoihin. Osa jäi meidän kämppäämme tutustumaan Villen kanssa kehittelemäämme uuteen hienoon korttipeliin, jossa seikkailevat muun muassa Villi-Ira, taka-kakkonen sekä muuta mukavaa. Peli osoittautuikin oikein hyväksi menestykseksi, joten aivan hukkaan ei liene Sitekissä viettämämme luppoaikakaan mennyt.

Lopun revohkamme palattua riennoistaan, olikin aika painua jälleen unten maille.


Sunnuntai 14.3.2010

Sunnuntaina ei enää niin paljon nukuttanutkaan, joten hieman väsymystä oli aamupäivästä ilmassa. Iltapäivästä, kun kaikki olivat viimein valmiina lähtöön, suuntasivat tyttöset kohti lasitehdasta ja me pojat takaisin kohti Sitekiä. Sangen mukavasta viikonlopusta uupuneina olimme tosin Sitekiin paluusta hieman apealla tuulella, mutta eipähän meillä täällä enää olekaan kuin pari viikkoa Sitekiä jäljellä. Kesää on sitäkin enemmän. Ilta menikin jälleen tutuissa merkeissä elokuvan sekä ruokailun parissa ja ajoissa nukkumaan menemällä. Sellaista se on sunnuntaipäivän viettäminen Sitekissä.