Viimeiset Sitekit ja niin pois pain

Perjantai 19.3.2010 jatkuu...

Manziniin saavuttuamme päätimme heti alkajaisiksi viettää aikaa internet-palveluiden parissa ja niinpäs me pojat sitten teimmekin. Pitkän sekä hartaan tietokonetuokion jälkeen siirryimme ostosten tekemisen ihmeelliseen maailmaan. Matkaan tarttuikin hieman uusia vaatteita, mistä tulimme kovasti iloisiksi ja onnellisiksi. Hieman haastavaksi ostosretkemme teki kuitenkin kaupunkia vaivannut sähköpula, jonka vuoksi sähköt ehtivät katkeilla useean otteeseen, jopa meidän kaltaisten reippaiden ostajien kaupassa käynnin aikana. Pimeässä vaatekaupassa pyöriminen oli toisaalta sangen jännittävä elämys, mutta vaatteiden sovittaminen, saati itsensä peilaileminen, ei kaiken hämäryyden keskellä kovinkaan mainioita tuloksia lupaillut. Eipähän tarvinnut toisaalta sovitteluun liikaa aikaa tuhlatakaan.

Päivän vaatetäydennyksen matkaamme haalittuamme siirryimme ruoka- sekä virvoitusjuomaostoksille. Onneksemme olimme myös törmänneet aikaisemmin samana päivänä paikallisystäväämme Makeen eli Markiin ja arvelimme, että mukavana kaverina hän meidät varmaan avolava-autollansa kuljettaisi ostoksinemme ynnä muine tavaroinemme jälleen majapaikkanamme toimivaan Our Dwelling Placeen. Soitto Makelle osoittikin arvailumme kovasti oikeiksi ja vartin päästä hän lupasikin meitä olla vastassa.

Pian meitä oli vastassa myöskin päivän ja ehkäpä koko retkemme suurin, tai ainakin yksi hämmentävimmistä, kohokohta. Kaupasta bongaamiemme opiskelijatartovereidemme Virpin ja Miinan kera kaupan edustalla Makenodottelupuuhissa patsastellessamme pyyhälsi kadun yli pari meille tuttua hahmoa. Torstaina oli nimittäin Sitekissä pyörähtänyt joukko sangen länsimaalaisen näköistä väkeä, joiden funktiota emme oikein olleet vielä aiemmin käsittäneet. Heidän alkuperäänsä emännältämme Khabolta tiedustellessamme saimme vastaukseksi heidän olevan Sudanista, jonka hän myös epäili olevan Suomen naapurimaa. Tähän todettuamme, että käsittääkseni Sudan on pikemminkin Afrikassa ja naapurimaamme olevan Ruotsi, oli Khabo hieman ihmeissään, mutta pysyi edelleen kannassaan, jonka mukaan väki oli lähtöisin Sudanista. Emme aivan tästä vakuuttuneet, mutta emmepä myöskään jääneet sillä liikaa päitämme vaivailemaan. No, joka tapauksessa, tuo tien yli meitä kohti pyyhältänyt parivaljakko tuli meitä tervehtimään. Tovin aikaa rupateltuamme saimmekin selville, että he ovatkin jonkin sortin muusikoita ja täällä tekemässä hyväntekeväisyystarkoituksissa musiikkivideota ynnä muuta sen sellaista paikallisia SOS-lapsikyliä tukeakseen. Siinäpä tuli sitten kysäistyä myöskin, että mikähän se teidän orkesterin nimi mahtaa olla ja sehän olikin vanha kunnon Rednex! Kylläpä me olimmekin sitten melkoisen innoissamme. Eipä olisi kotoa lähtiessä kyllä osannut arvata, että tulee Swazimaassa törmäiltyä tuohon mitä mainioimpaan tanssiorkesteriin. Samallapa tuli tuo heidän alkuperämaansakin varmistettua Sudanin sijasta Ruotsiksi. Valitettavasti fanikuvat jäivät kaikessa innostuksessamme nappaamatta, mutta ehkäpä ne muistetaan ottaa seuraavan kerran kohdatessamme.

Kyytimme saavuttua heti kohta ja pian siirryimme viettämään aikaa majapaikkaamme lähinnä uimaaltaalla lötkötellen. Iltasella lähdimme jälleen tutustumaan paikalliseen ilta- sekä yöelämään. Paikallisystävämme Mark ja Shiina kuljettivatkin meidät tällä kertaa ravintolaan, joka toi eittämättä mieleemme eräätkin Helsingin ja Pökiksen välillä risteilevät risteilyalukset. Suurin syy tähän oli paikan musiikkitarjonta, joka sisälsi muun muassa melkoisia jazz-klassikoita sekä paikallisen karaoken. Toisin sanoen nakkitukkaisen miehen sekä casion. Kyllä oli mainiota menoa, lystiä ja muuten melko maukasta sapuskaakin. Ainakin meikäläisellä. Melko pian ruokailun jälkeen paikasta tarpeeksi saatuamme jatkoimme matkaamme samaan paikkaan, josta olimme viime parjantaina rientomme aloittaneet. Tällä kertaa emme kuitenkaan aivan todella valtavalla juhlatuulella olleet, joten palasimme melko hyvissä ajoin kotosalle sekä valmistautumaan seuraavan päivän retkeen.


Lauantai 20.3.2010

Lauantaipäivämme alkoi tuttuun tapaan hieman liian aikaisin, mutta valitettavasti täällä tulee heräiltyä lähestulkoon joka päivä aivan syyttä suotta sekä anivarhain. Päivän suunnitelmissa oli retki Markin kotifarmille, joka sijaitsi Matsamo-nimisessä paikassa. Matkalla oli tarkoituksenamme vieraille pällistelemässä patoa sekä muuta mukavaa. Jos emme vielä tähän mennessä olleet tarpeeksi hyvin oppineet sitä seikkaa, että täällä ei aina matkanteko suju suunnitelmien mukaan, niin tulipahan ainakin siitä hankittua hieman lisää kokemuksia.

Matkaan pääsimme lähtemään kutakuinkin aikataulussa eli noin klo 9.30. Ensimmäinen etappimme oli suunniteltu olevan Mbabanen kaupunki, josta oli tarkoitus noukkia kyytiin siellä asustelevat Niina sekä Heta. Yllättäen matkaseurueemme oli alkuperäisestä suunnitelmasta, joka piti sisällään meidän yhteensä seitsemän hengen retkueemme sekä Markin ja kombikuskin, kasvanut ainakin tuplasti suuremmaksi. Mukaan oli nimittäin lyöttäytynyt ties vaikka ja ketä, mikä ei nyt sinänsä meitä aivan valtavasti haitannut. Matkantekoa se kuitenkin hidasti alkutaipaleella melkoisesti, koskaka väkeä noukittiinkin sieltä ja täältä. Näinpä saimmekin jo ensimmäiseen, noin 30 kilometrin, etappiimme kulutettua useamman tunnin.

Iloiset kombikyytilaiset

Toisaalta hyvässä, vaikkakin hieman väsyneessä, mutta pikkuhiljaa matkatunnelmaan pääsevässä, seurassa oli mukavaa matkustella, joten mikäpäs sen mukavampaa kuin viettää lauantainsa Kombin kyydissä nököttäen. Matkan edettyä pisteeseen, jossa kävimme patorakennelmaa tähyilemässä, ja mistä oli tarkoituksenamme noukkia vielä kyytiin Pigs Peakissa majaileva Hanna, totesimmekin hänen olevan juurikin aivan eri paikassa, missä muu revohkamme siinä vaiheessa oli. Ilmeisesti paikalliset ihmiset kutsuvat kahta paikkaa tuolla seudulla samalla nimellä, joten yllättäen olimmekin sitten päätyneet juurikin eri paikkoihin. Tästäpä sitten seurasikin kaiken maailman säätöä ja vääntöä sekä hampaiden kiristelyä, mutta loppujen lopuksi Hannakin saatiin kyytiin ja matkamme pääsi jatkumaan.

Ohhoh. Onpas pato.

Koskapa aikataulumme oli kovasti päässyt venähtämään, jouduimme jättämään suurimman osan päivälle suunnitelluista aktiviteeteista väliin ja padolta siirryimme suoraan ruokaostoksille. Samalla saimme käytettyä parisen tuntia kombikyyditimme hinnanneuvotteluprosessiin. Aiemmin olimme olleet käsityksessä, että matkamme ees sun taas maksaisi koko porukalta jotakuinkin 900 rahaa, mutta nytpä se olikin yht'äkkiä pompsahtanut 2000 rahaan, mistä emme varsinaisesti olleet valtavan innoissamme. Sinänsä ongelmana ei luonnollisestikaan ollut hinta, vaan lähinnä periaate sekä se, että 2000 rahaa on täällä kuitenkin keskiverto kuukausipalkka ja yhdelle kombisuharille liian kova liksa parinsadan kilometrin suhailusta. Sitäpä siinä sitten väänneltiin ja käänneltiin Pigs Peakin keskustassa ja vihdoin viimein jonkinlaiseen suurin piirtein kaikkia osapuolia tyydyttävään sopimukseen päästyämme hoitelimme loput ostoksemme iltaa varten ja pääsimme jälleen jatkamaan matkantekoa kohti päämääräämme. Tässä kohtaa oli myös Hetalla ja Niinalla tullut aika lähteä takaisin kohti Mbabanea, mutta ehtivätpähän hekin ainakin kovasti noutajaansa odottelemaan, kombin kyydissä istuskelemaan, patoa katsastamaan sekä hieman patoravintolassa purtavaakin maistamaan. Mikäpäs voisikaan olla sen mukavampi lauantaipäivän puhde Swazimaassa?

Matkamme viimeinen etappi sujuikin oikein hyvissä tunnelmissa maisemista nautiskellen sekä muun muassa laulaa jollotellen. Perille Markin kotitalolle ehdimme juuri parahiksi illan hämärtyessä. Tulipahan todistettua sekin, että reilun 100 kilometrin matkaan pystyy täällä käyttämään helposti noin kahdeksan tuntia aikaa. Suorastaan löllösti. Perille päästyämme saimmekin ensi töiksemme tutustua Markin isoäitiin sekä vieläkin isompaan äitiin, joiden yhteen laskettu ikä oli suurin piirtein 400 vuotta. Kovasti jaksoivat tädit kuitenkin vielä heilua.

Paikka oli muutenkin oikein mukava, joten taloksi asetuttuamme aloimme toipumaan matkan rasituksesta grillailemista ynnä muuta sellaista harrastellen. Illan ohjelmaan kuului myös Shiinan pöydän alle juominen, josta päävastuun ottanut Ville sangen mainiosti hoitikin. Olipa tämä paikallistuttavamme nimittäin ehtinyt jo perjantaista asti mainostaa kuinka hän näyttää miten hänen suomalaiset ystävänsä juodaan alle pöydän, mutta kuinkas ollakaan, siinähän kävikin, huolimatta varoituksistamme sekä kehotuksistamme ottaa hieman rauhallisemmin, sitten aivan päin sekä vastoin. Näin ollen Shiina pääsikin unten maille huomattavasti muuta poppoota aikaisemmin. Jotakuinkin klo 20.00. Totesipa heräiltyään kuitenkin läksynsä oppineensa, joten aivan hukkaan eivät kuitenkaan menneet nekään Shiinan pitkin Matsamon mantuja oksentelemat alkoholijuomat. Muilta sairaskohtauksilta illan aikana sitten vältyttiinkin. Ja hyvä niin, sillä sunnuntaina oli luvassa seikkailu.

Shiina iloisessa juhlakunnossa

Sunnnuntai 21.3.2010

Sunnuntaina aamumme alkoi vallan leppoisalla aamupalansyöntisessiolla, vaikkakin hieman lyhyeksi kutistuneiden aamuyöunien jälkeen. Ilmassa oli kuitenkin enemmän tai vähemmän innostunut ja odottava tunnelma, sillä Mark oli luvannut meidät viedä katsastamaan metsän siimeksessä sijaitsevaa vesiputousta. Matkan kestoksi oli etukäteen arvioitu noin 45 minuuttia. Muun muassa eilispäivän matkantekovauhdista huomattavasti viisaammiksi muuttuneina olimme kuitenkin melko vakuuttuneita, että mikäli matkan kestoksi ilmoitetaan 45 minuuttia on syytä varautua ainakin tuplasti pidempään retkeen ja tänään se kestikin jotakuinkin nelisen tuntia.

Matkaopas-Mark levittelee tassujaan ja Katri sohii sauvalla

Saatuamme koko tuossa vaiheessa jäljellä olevan opiskelijarevohkamme Topin, Villen, Värpin, Miinan, Hannan, Suvin ja Katrin sekä paikallisvahvistuksemme Markin, Shiinan ja Piolin lähtövalmiiksi, siirryimme toteuttamaan ajatusta käytännössä. Ensimmäisten vesiesteiden sattuessa kohdalle yritti vielä suurin osa porukasta säilyttää jalkansa kuivana. Nämä ponnistelut kuivien jalkojen puolesta voitiin kuitenkin todeta täysin turhiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun retkueemme saapui oikean joen varrelle. Tuossa kohtaa ei nimittäin auttanut muu kuin laittaa tassut kiltisti veden alle ja alkaa tepastamaan kohti yläjuoksua sekä retkemme päämääränä häämöttävää vesiputousta. Täytyy kyllä todeta, että oli melkoisen lystiä. Välillä oli syvempää ja välillä ei. Myös kivet, joiden päällä jouduimme kovasti paljon kiipeilemään, olivat luonnollisesti melko liukkaita, joten putouksen juurelle loppujen lopuksi päästyämme oli seurueemme vähintäänkin kölin alta uitetun koiran hajuinen, näköinen sekä suurimmaksi osaksi yhtä märkäkin. Matkareitin haastavuudesta johtuen ei myöskään pikkuhaavereilta onnistuttu täysin välttymään, joten enemmän tai vähemmän kastuneiden vaatteiden lisäksi saldona oli myös muutamia naarmuja, jokunen haava sekä yksi kovasti kipeytynyt polvi. Maisemat olivat reitin varrella kuitenkin koko matkan ajan oikein mainiot, joten mitäpä sitä pienistä kastumisista tai naarmuista kukaan jaksaisi suuremmin välittää. Sitäpaitsi taisi olla koko porukalle ensimmäinen pyhäpäivän aamupäivä, joka tuli vietettyä viidakkojokiparkouria harrastaen. Suosittelen varauksetta. Ei muuta kuin Matsamoon ja joen pohjaa rymyämään.

Perusmeininki.

Klonkku.

Pioli pulahtaa viidakkojokeen...

Palattuamme retkeltämme oli meitä vastassa mukava yllätys. Viidakon kaislikoita suhistaessamme oli paikalle nimittäin saapunut Markin täti sekä muita sukulaisia ja pöytään oli ilmestynyt oikein herkullisia pöperöitä, joista meidänkin janoiset vatsamme saivat osansa osakseen. Tämän jälkeen osa porukasta vielä hieman siistiytyi ja vaihteli kuivaa ylleen. Osa taas vietti koko loppupäivän samoissa joentuntuisissa vaatteissa, sillä kukapa sitä nyt olisi Matsamon matkalla äkännyt matkaan ottaa vaihtohousuja saati sitten kenkiä? En minä ainakaan. Onneksemme paluumatkamme ei kuitenkaan kestänyt aivan yhtä kauan tulomatkamme, joten liian kauan emme joutuneet kosteassa kombissa värjöttelemään.

Toisaalta matkamme kesti kuitenkin juurikin sen verran sopivasti, että saatoimme Villen kanssa hyvillä mielin ilmoittaa Sitekiin saapuvamme takaisin vasta maanantaina, sillä pimeän tultua emme tohtisi sinne enää lähteä suhailemaan. Tokkopa enää kulkisi linjuriautotkaan. Näinpä ollen jäimme yöksi Manziniin. Ei hassumpi vaihtoehto Sitekiin verrattuna.


Maanantai 22.3.2010

Viime aikoina maanantai on osoittautunut päivistä lähes masentavimmaksi, mutta tänään oli kuitenkin kellossa kovasti toisenlainen ääni. Tähän toisaalta auttoi osaltaan varmasti se, että heräilimme Sitekin sijaan Manzinista, toisaalta se, ettemme enää tällä retkeltä toivottavasti yhtenäkään maanantaina tulisi Sitekistä heräämäänkään. Koskapa kenkämmekin olivat kaiken Matsamon joen pohjalla tepastelun jälkeen vielä kovasti kosteat, päätimme myös siirtää lähtöämme Manzinista aamun sijaan hieman lähemmäs kohti iltapäivää. Päivä kuluikin lähinnä altaan reunalla nökötellen sekä kenkiä kuivatellen.

Iltapäivästä palasimme kuitenkin kiltisti viettämään viimeistä harjoitteluviikkoamme Sitekin kuumiin maisemiin. Iltapa se sitten kuluikin päivällä altaan reunalla palaneita paikkoja rasvaillen sekä aikaa kuluttaen. Illallisen jälkeen oltiinkin jälleen valmiita petiin sekä unten maille.


Tiistai 23.3.2010

Nyt olimme aamuksi laittaneet ihan kellonkin soimasilleen, sillä tänään luvassa oli ihan oikeita hommia ja heti aamutuimaan. Toimistolla piti olla jo klo 7.00 ja tulipahan samalla todistettua varsin sakea Sitekiläinen aamu-usva, joka enteili sitäkin kuumempaa Sitekiläistä päivää. Toimistolla lyöttäydyimme Bonzunon matkaan ja lähdimme tepastamaan kohti metsää, joka olisi siis tarkoitus pelloksi taikoa. Viime viikolla paikalla käytyämme olivet sormemme jo kovasti syyhynneet päästä hieman puita katkomaan, joten matka työmaalle sujui leppoisasti. Vihdoin itse pelipaikalle noin klo 7.50 päästyämme meille alkoi myös valjeta, miksi metsähommat oli hyvä hoidella heti aamusella. Nyt nimittäin alkoi tulla kovasti kuuma. No, eipä siinä auttanut muu kuin alkaa puita katkomaan ja sitähän me pojat teimme. Työkaluja oli jälleen hieman rajallisesti, mutta olipa melko sitkeitä ja ennen kaikkea piikikkäitä puitakin. Joukossamme oli tänään meidän lisäksemme herra "kyläyhteisön vanhin" herra sekä joukko kylän naisia. Katkomamme puut kyläläiset sitten myyvät ilmeisesti yhteisen hyvän nimissä polttopuiksi.

Sitekin aamu-usva

Metsahommeleita

Herra kylayhteison vanhin herra

Parin tunnin reippaan puunkatkomisen jälkeen olimme valmiita siirtymään siisteihin sisähommiin. Vaikka tulikin aika monta puuta katkottua, niin kyllä siihen 36:een hehtaariin taisi vielä muutama miljoona mokomia jäädäkin, joten riittäneepä puuhommia seuraavillekin päiville, mikäli riittää intoakin. Suihkun alla metsän jäljet itsestämme siivottuamme siirryimme viettämään aikaa toimistolle ja tällä kertaa ihan opiskelun, tarkemmin sanottuna opinnäytetyön parissa. Iltapäivästä kämpille viettämään perinteistä tiistai-iltaa eli lähinnä odottelemaan sen mahdollisimman pikaista loppua. Onneksemme ajanvietteeksemme ilmestyi roppakaupalla Sitekin yöllisellä taivaalla vilistelleitä salamia ja tietysti tuttuun tapaan illallinen sekä elokuva.

Salamia Sitekin yllä

Keskiviikko 24.3.2010

Tänään olikin jälleen perinteisempi Sitekiläinen toimistopäivä. Pari sivua tuli kyllä kirjoiteltua opinnäytetyötä, mutta muuten aika kuluikin jälleen pasianssin sekä hertan parissa aina noin klo 15 saakka, jolloin talon auto vihdoin saapui reissultansa ja oli meidät valmiina kaupunkiin kuljettamaan. Tarkoitus oli nimittäin pyörähtää hippasen internetissä ja melkoisen hippasen pyörähtämiseksi tuo jäikin, sillä nyt oli Sitekissä sen verran hitaat yhteydet, että ei paljon naurattanut. Lohdutukseksi kävimmekin kaupan kautta hakemassa iltaa varten turkasen paljon naksuja sekä limpparia ynnä muuta.

Reissu venyi muutenkin melkoisiin mittoihin, sillä talon auto olikin tuona aikana pakkautunut kovin täyteen SOS-kylän tätien ostoksia, joten eipä sinne enää pojat kyytiin mahtuneet, eikä muuten täditkään. Mentiinpä sitten paikalliskanaravintola Futikseen syömäsilleen, minkä jälkeen ehdimme vielä tehdä aikamoisen retken pitkin Sitekin katuja. Kuskin käytyä tyhjentämässä auton, palasi hän noukkimaan meitä sekä kyydistä jääneitä tätejä loppuine ostoksineen. Melko tiukalle meni neljän täti-ihmisen, kahden suomalaisopiskelijan, yhden autonkuljettajan sekä ehkäpä noin kolmen vuoden ruokavaraston tunkeminen samaan Hiluxiin, mutta sinnepä vaan kaikki hienosti mahduttiin. Jälleen huomattavasti odotettua pidemmäksi venyneen kaupunkireippailumme ansiosta olikin jo aika suunnata kotia kohti ja karistella raskaan toimistopäivän pölyt hartioiltamme.


Torstai 25.3.2010

Aamuksi olimme jälleen laittaneet aivan kellon piristelemään, mutta tällä kertaa ehätimmekin itse ensin, sillä olimmepas molemmat hereillä jo ennen kelloa. Siitäpä sitten suuntasimme tarmoa sekä voimaa puhkuen kohti metsähommeleita. Toimiston pihaan pyrähdimme sovitusti odottelemaan Bonzunoa klo 7.00, mutta eipä muuten herraa näkynyt eikä kuulunut. Myöskään hänen matkapuhelimeensa emme yhteyttä saaneet, joten puolisen tuntia portin nurkalla pönötettyämme päätimme suunnata takaisin kämpille jatkoaamupalan sekä pyykkihommien pariin. Myöhemmin päivällä tiedustellessamme missä mahtoi herra aamusella luurata, totesi Bonzuno hänellä olleen aamusella rutkasti hommia, eikä hän näin ollen ehättänyt metsään lähteä saati meille ilmoittaa ettei ole metsään lähdössä. Ihme jätkä. Saateri.

Koskapa aikamme täällä Sitekissä alkaa vetelemään viimeisiään, lähdimme pyykinpesun lomassa kiristämään Khabolta itsellemme harjoitteluarviointilomakkeita tai lähinnä niiden täyttämistä ylistävin arvosanoin. Toimistolle saapuessamme oli Khabolla juurikin teekupponen kourassaan, joten tovin jouduimme paperintäyttöprosessin aloittamista odottelemaan. Vihdoin asiaan päästyämme saimmekin noin tunnin ahkeralla uurastuksella ja kädestä pitäen opastamalla lappuihin mielestämme riittävästi tekstiä. Kyllä nyt kelpaa. Hyvästi tuli pojat arvioitua, vaikka Khaboa hieman kokiksen himo vaivasikin, eikä keskittymisestä oikein meinannut mitään tulla. Viiden viikon haahuilulla, parin kuopan kaivamisella sekä kerran metsähommissa pyörähtämällä saimme kuitenkin mielestämme aivan kelvollista palautetta.

Vahvuuksiksemme luettakoon muun muassa:

a) good communication skills (keskenämme?)
b) very strong in performing practical duties (eli aikamoisia kuopankaivajia...)
c) working without supervision (mikä supervision? oliko sitä?)

Koska muihin kohtiin, kuten co-operative and interactive skills, creativity, analytical skills and working habits, ei kynäilyenergiaa enää oikein riittänyt, tuli niihin arvioinniksi lyhyesti ja ytimmekkäästi GOOD. Sellaisia vesseleitähän me lähinnä olemmekin. Hyviä jätkiä ja ennen kaikkea hyvää puuta.

Mainitsemisen arvoinen lienee myös kohta Other comments about trainee: "They have made a great impact in the programme. Especially in the backyard gardening." Varsinainen sosiaalialan kompostikopla siis!

Alkaa olla harjoittelut siis tältä erää pulkassa. Se on kiva se. Jes.

Alkuiltapäivästä viimeisen iltamme vieraaksi saapuivat luoksemme Sitekin lämpöön Miina ja Suvi. Tarkoituksena oli alunperin, että väkeä olisi vierailulle saapunut lisääkin heti perjantaina aamusella. Tämäpä kuitenkin peruttiin, sillä perjantaiksi olikin yllättäen löytynyt toimiston väelle kokouspuuhastelua ja näin ollen meille ei kukaan paikkoja ehtisi esittelemään. Illan vietimme joka tapauksessa mukavissa merkeissä grillailemalla ja nauttimalla Sitekin pimeästä illasta, ehkäpä todellakin vihoviimeistä kertaa.

Aamulla pois.


Perjantai 26.3.2010

Nyt on Sitekit takana ja se on nam. Siita aiheesta lisaa myohemmin.

Loput kuvat tahan ensi kerralla... jes