Viimeinen Sitekiläinen aamumme valkeni melkoisesti aikaisin, sillä tarkoitus oli olla heti klo 7.30 toimistolla, jotta Bonzunon sekä Suvin ja Miinan kera ehdittäisiin vielä käydä hieman pällistelemässä paikkoja. Kaiken pakkailun sekä aamupalautumisen jälkeen emme kuitenkaan aivan ajoissa toimistolle ehtineet, joten skippasimme lapsikylän turistikierroksen ja siirryimme suoralta kädeltä odottelemaan kyyditystä kohti vapautta ja Manzinia. Koska tänä kyseisenä perjantaina oli jälleen työntekijöiden oma workshop, oli tarkoituksemme matkaan lähteä jo klo 8.30, jotta kuljettajammekin ehättäisi takaisin workshoppaamaan ensin meidät Manziniin tiputettuaan. Kiire sekä hoppu tuntuikin jälleen olevan sellainen, että matkaan pääsimme vihdoin viimein vain ja ainoastaan noin puolisentoista tuntia myöhässä. Mutta eipä siinä tullut lainkaan itku markkinoilla, sillä Siteki jäi taakse ja me pojat siirryimme harjoitteluympyröistä takaisin elämänkoulun penkkiä kuluttelemaan.
Viimeinen Sitekin "työpäivä", kylläpä poikia toimistolle meneminen hymyilyttääManzinissa majoittauduimme jälleen vanhaan kunnon Our Dwelling Placeen. Ja täälläpä pysyttelemmekin ainakin toistaiseksi, mikäli emme ole missään toisaalla. Tavarat sisään saatuamme lähdimme kaupungille haalimaan ruoka- ynnä muita tarpeita viikonloppua varten. Ja kylläpä sitä tavaraa rutkasti kertyikin. Ihan sitä itseään ja sitten vielä hieman tätäkin. Kuuman ja kostean kaupunkiretken jälkeen olikin aika viettää aikaa altaassa uusien hienojen uimalelujen kera pulikoiden sekä altaan reunalla grilliin puhkuen ja puhallellen.
Manzinilainen supermarketti ostosretkemme jäljiltä Lauantai 27.3.2010
Aamu alkoi taasen mukavasti altaassa pulikoiden. Päivän ohjelmaksi oli suunniteltu torilla pyörähtelemistä sekä iltaiset viininmaistajaiset. Näinpä suuntasimmekin kohti kaupunkia ja tarkemmin sanottuna sen keskustaa. Huolimatta vakaasta päätöksestä torille menemisestä emme sinne kuitenkaan koskaan päässeet. Tämä johtui tällä erää lähinnä siitä, että osalla ryhmämme jäsenistä venyi internetissä touhuaminen ehkäpä jopa odotettuakin pidemmäksi ja sitten meillä kaikilla olikin jo aivan liian kuuma ja hiki ja väsy minkäänmoisiin torillapyörähtelemiskahinoihin lähteä. Näinpä siirryimmekin kiireen vilkkaa ruokamarketin puolelle täydentämään tarvikevarantomme illan kestejä silmällä pitäen.
Aikaisesta kaupungille sujahtamisesta johtuen olimme melko hyvissä ajoin takaisin lähtöpisteessäkin. Päivääpä vieteltiinkin sujahdellen altaassa sekä sen reunalla. Illan alkaessa hämärtyä aloimme tietysti siirtyä päivän pääteeman pariin eli viinien sekä sisäfileen maailmaan. Viinit olivatkin pääosin enemmän tai vähemmän mainioita. Grillissä muhionoinut eläimenliha sen sijaan oli ehkäpä parasta ikinä. Eli jopa parempaa kuin lauantaina 13.3. valmistamamme mötkäle, joka olikin siis aikaisemmin kertomastamme poiketen vain toiseksi parasta täällä mutustamaamme lihaa. No, tätäpä tultaneen hankkimaan lisääkin. Se on vissi.
UimailakointiaMyöhäisillassa meille ehätti vielä esiintymään Swazimaan tuorein henkimaailman tohtori Doctor White Lies ja saatiinpa lisää jännättävää, sillä saattaa olla pääsiäisenä melkoiset hulinat luvassa, mikäli on tohtorin ennustuksiin luottamista. Niistäpä varmaan sitten lisää jahka on kivi jälleen haudan edestä käyty pyöräyttelemässä johonkin suuntaan. Sitä jännittäessä eteen ja päin. Hyvät oli iltamat. Tattis kaikille.
Sunnuntai 28.3.2010
Kappas vaan. Taisipa sunnuntaikin alkaa altaassa pulikoiden. Tosin normaalia myöhemmän heräämisajan jälkeen, muttapa kuitenkin. Päivästä näytti heti aamusta alkaen tulevankin erittäin miellyttävä, sillä taivas oli päättänyt vetäytyä vankasti pilveen ja näinpä ollen lämpötilankin odotettiin pysyttelevän inhimillisissä lukemissa. Päivää lähdettiin viettämään oikein porukalla paikallisten menomestojen kuumimpaan kärkeen kuuluvaan House On Fireen, jossa esiintymässä oli Etelä-Afrikasta kotoisin oleva laulu- ja soitinyhtye Freshlyground.
KeikallelähtötunnelmissaPaikalle saapuessamme olimmekin jo kovasti nälkäisiä, joten eipä muuta kuin hampaat pitkällä ja kieli terävänä evästä etsimään. Ravintola, jonne olimme toivoneet syömään pääsevämme, olikin sunnuntain tai jonkin muun syyn kunniaksi kovasti suljettu, joten jouduimme tyytymään House On Firen omiin antimiin. Sinänsä niissäkään ei pahemmin ollut valittamista, vaikkakin valikoima oli melko yksitoikkoinen. Sen sijaan mahdollisimman hankalaksi ja tehottomaksi tehty tarjoiluketju sekä joka puolella pyörivät, etuilevat sekä muutenkin äärimmäisen ärsyttävät, pääosin valkoiset, ihmiset ja heidän vieläkin vähemmän jonottamis- sekä ruoanodottelutapoja omaava jälkikasvunsa meinasi tehdä ruokailuhetkestä melkeinpä huonon. Onneksi ruokailuhetki, kunhan se vihdoin viimein pääsi alkamaan, sujui melko rauhallisesti eikä suurempiin kahnauksiin tarvinnut oman ruokarauhan eteen joutua. Täydempi maha, parempi mieli.
Supsu, Vipsu ja Topsu festaritunnelmissaBurgerimme parempiin suihin sujautettuamme valuimme pihamaalle, jossa väkeä parveilikin jo melkoisesti. Ennen päivän pääesiintyjää meitä viihdytti useampikin paikallisorkesteri ja saimme mainion varaslähdön kotomaassa odottelevaan festivaalikesään. Koskapa sää oli tänään kuin suoraan Suomen kesästä ja tilukset ulkoilmalavoineen sekä oluttelttoineen kuin suoraan Hikiän Lehmä-rockista, olipa aivan kuin olisi tullut pyörähdettyä Swazimaan sijaan jossain aivan muualla. Näinpä ei kuitenkaan ollut ja hyvä niin, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voinen todeta, että tähän aikaan vuodesta Suomen pihamailla soittelu ei ole kenestäkään mukavaa. Ne tietää, jotka tietää.
Illan pääesiintyjän vihdoin lavalle kavutessa oli festareilla tunnelmakin jo aivan kuin festareilla usein miten tapaa ollakin. Eli ei paha ollenkaan. Myös Freshlyground esiintyi kovasti edukseen. Ennen kaikkea orkesterin bassotaiteilija Josh Hawks oli kerrassaan mies paikallaan. Mahtaakohan olla sukua vanhalle kunnon John Hawksille? Ainakin yhtä valovoimainen esiintyjä, joten ehkäpä saattaa herroilla jotakin muutakin yhteistä takataskuistaan löytyä... Kertokaa joku, jos tiedätte. Se olisi lystiä se.
FreshlygroundKeikan jälkeen kiltisti kotiin ja iltapalojen sun muiden jälkeen unten maille sekä nukkumisen pariin.
Maanantai 29.3.2010
Tänään oli mainio maanantai, koska se oli meidän ensimmäinen virallinen lomapäivä. Eipä siinä sitten muu auttanutkaan kuin alkaa sitä viettelemään oikein huolella. Aivan lötköttelyksi ei kuitenkaan päivämme suinkaan mennyt, sillä olipa meillä aivan oikeaa ja tärkeää puuhaakin tiedossa. Koskapa lähes koko opiskelijaryhmämme oleilee tällä hetkellä enemmän tai vähemmän laittomasti Swazimaan kamaralla, oli meidän poikien määrä ottaa oleskelulupa-anomukset sekä passit ynnä muut tarvittavat asiakirjat kiltisti kouraan ja marssia Mbabaneen Immigration Officen tätien juttusille.
Mbabanessa meidän oli kuitenkin määrä tavata ensin paikallisyhteyshenkilömme, turkua mongertava Jorma, jonka nimissä oleskelulupaamme haetaan. Jormapa ei paikalle kuitenkaan ehtisikään ennen kuin vasta noin klo 13, mikä taas tässä maassa saattaa tarkoittaa aivan mitä tahansa, joten eipä meilläkään valtava hoppu ollut. Matkaan päätimme kuitenkin lähteä hyvissä ajoin ja näinpä aikaa jäi muun muassa yhden hienon valkoisen kenkäparin hankintaan jo ennen Mbabanen kombiin hyppäämistä.
Mbabaneen päästyämme oli ensimmäisenä tehtävänämme kohdata Niina sekä Heta, joiden kera meidän tulisi käydä poliisiaseman vieressä olevassa, kuulemamme mukaan asuntovaunun näköisessä, kopissa hakemassa passikopiomme oikeiksi todistava leima. Tyttöset sekä Niinan Suomesta saakka tänne matkustaneen poikaystävän Kallen löydettyämme suuntasimme yhteistuumin kohti tuota kiehtovaa kopperoa. Siellähän se nököttikin, omalla paikallaan ja ovi kutsuvasti auki meitä houkuttellen. Sinänsä prosessi oli melkoisen yksinkertainen. Passi sekä kopio passista läväytettiin pöydälle pöydän takana istuvan sedän eteen, minkä jälkeen setä paineli siihen parit leimat sekä puumerkkinsä. Tyttöset pääsivätkin pälkähästä pelkästään nätisti hymyilemällä, mutta koskapa olimme ilmeisesti Villen kera sen verran teollisuudesta jotakin tietävän näköisiä herrasmiehiä, halusi poliisisetä kuulla meiltä Suomen teollisuudesta ihan vaikkapa niitä ja näitäkin. Kerrottiin mitä osattiin. Puuta ja laivoja. Ja leimatkin saatiin eli ensimmäinen tehtävä suoritettu.
Tässä vaiheessa päivä olikin ehtinyt vasta noin puoleen, joten Jormaa joutuisimme vielä tovin odottelemaan. Sepäs ei meille kuitenkaan ollut mikään ongelma, sillä odottelemiseen täällä on jo ehtinyt kovasti tottumaan. Kaukojännitteisinä ihmisinä olimme myös hienosti sopineet Jorman kanssa kohtaamispaikaksi Cafe Lingon, joten Jormanodottelutuokiomme sujui kuin tanssi toastia ja ranskalaisia mutustellen, virvokkeita nautiskellen sekä internetissä surffausta harrastaen. Tulipahan samalla lähetettyä pari ihan tärkeääkin sähköpostia, joten eipä jäänyt kouluhommien hoitelukaan tänään väliin. Sieltäpä se Jormakin sitten saapui vihdoin viimein ja Jormalta saimme loput tarpeelliset tositteet sekä allekirjoitukset hakemuksiimme. Oleskelulupahakemuksia sekä passeja ynnä muuta pullollaan olevan nivaskamme kera suuntasimmekin suoraa päätä Immigration Officeen. Jormalta saamiemme neuvojen perusteella löysimme oikean kopinkin suorastaan leikiten. Myöskin toimiston tädit olivat meidän puolellamme, sillä pahemmin mukisematta hoitelivat papereitamme eteenpäin, toisin kun täällä joskus on ollut ilmeisesti sekä kuulemamme mukaan tapana. Tulipahan hoidettua. Parin viikon päästä saa mennä kyselemään, josko olisi lupa-asiat kunnossa. Saapas nähdä tai sitten ei.
Parin vaatekaupan kautta takaisin Manziniin pyörähdettyämme sujuikin loppuilta hieman pulikoiden sekä syöden ja niin pois päin. Aamulla aikaisin jonnekin toisaalle.
Tiistai 30.3.2010
Aamulla lähdettiin liikenteeseen heti kohta herättyämme, sillä vaikka usein onkin käynyt niin, että olemme ennen kelloa olleet hereillä, tänään oli toisin. Joka tapauksessa matkaan päästiin päämääränämme paikka nimeltä Siphofaneni, joka sijaitsi jossakin. Sielläpä oli tehtävänämme haastatella siellä sijaitsevaa Cabrini Ministries -nimisen järjestön sosiaalityöntekijää ja näinpäs me muuten teimmekin. Paikalle matkustettiin tuttuun ja kuumaakin kuumempaan tapaan paikallislinja-automobiililla. Matkaseuranamme meillä oli Katri ja Suvi. Heidän oli tarkoitus tutustua paikan toimintaan tai jotain muuta vastaavaa. Linjuriautopysäkiltä meitä oli noutamassa järjestön työntekijä, joka kuljetteli meidät autollaan itse pääkallopaikalle. Siellä oli kuuma. Sitten haastatateltiin. Sitten odoteltiin tyttöjä. Sitten nautiittiin kioskilla koksua. Sitten odotettiin taas tyttöjä, jotka olivat jossakin. Sitten hypättiin auton kyytiin ja käytiin vielä ajelemassa kanavan vartta pitkin ja katseltiin kuinka kilipukit autoamme säikkyessä juoksentelivat pitkin piikkilanka-aitoja. Sitten käytiin mökin pihalla. Siellä oli mummo. Sitten sanottiin kuljettajanamme toimineelle paikan työntekijälle, että nyt olemme nähneet tarpeeksi ja olemme valmiita siirtymään jälleen linjuriautoasemalle. Sitten ajelimme linjuriautoasemalle, jossa hyppäsimmekin linjuriauton sijasta kombiin ja sillä sitten matkustelimme tuttuun ja vielä kuumaakin kuumempaan tapaan takaisin Manziniin. Siellä kävimme KooÄfCeessä ja Cliksissä ja sitten matkustimme takaisin kotiin. Siellä kävimme uimassa ja sen sellaista. Sellainen oli päivä Siphofanenissa.
Kylläpä niillä tytöillä kestää... Keskiviikko 31.3.2010
Keskiviikko oli lomapäivä. Ei tehty juuri mitään. Juotiin olutta. Se oli lystiä.
Torstai 1.4.2010
Lähdettiin Durbaniin. Siitä sitten erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti