Tulipas nukuttua, ihan yli kahdeksaan saakka. Ja tehtyä jälleen vähän jotain hyödyllistäkin, kuten litterointia ynnä muuta mukavaa. Ja oltua. Ja sellaista. Ja unohdettiin syödä, paitsi illalla. Ja niin pois päin.
Perjantai 9.4.2010
Perjantaina meillä olikin edessämme jälleen kerrassaan puuhakas päivä. Nimittäin heti aamutuimaan elikkäs ysiltä suuntasimme suoraa kyytiä haastattelemaan AMICAAL -nimisen järjestön pomomiestä, Rudolfia. Pärähdimme itse haastattelupaikan päälle siellä harjoitteluaan suorittavan Miinan opastuksella, joten emme pahemmin ehättäneet matkalla eksyilläkään. Näinpä olimme ihan oikeassa paikassa sekä ihan oikeaan aikaan, vaan missäpä piileksikään Rudolf? Eipä ainakaan siellä missä piti. Toimiston tädiltä Rudia kysellessämme saimme nimittäin kuulla hänen oleman kovasti kokoustamassa, vaikka herran kalenterissa näytti aivan meidänkin omien silmien mukaan lukevan klo 9.00 Topi & Ville eikä suinkaan kokous tahi palaveri tahi muu neuvottelu. Jokaisessa tapauksessa Rudolf oli siis tipotiessään, joten saimme ohjeistuksen tulla kyselemään hänen peräänsä parin tunnin päästä uudemman kerran ja ehkäpä jopa vieläkin paremmalla onnella.
Yllättäen meille siunaantuneen vapaa-ajan käytimmekin sitten hoitelemalla hieman asioita, joihin sisältyi muun muassa postia, internettiä, apteekkia sekä kaikenlaisen tarpeellisen tarpeiston haalimista illan suussa meitä vaanivia Suvin syntymäpäiväkekkereitä varten. Matkaamme tarttuikin monenmoista tavaraa aina Hannes-laseista uimaympyrään sekä vara-Handosta lepakkomiesreppuun. Kaiken tarpeellisen löydettyämme olikin jo pikkuhiljaa aika siirtyä katsastamaan, josko herra Rudolf olisi jo valmis meidät ottamaan vastaan. Ja olihan hän. Valmiina kuin partiolainen. Näinpä tuli taas kerran haastateltua ja reippaasti tulikin. Olipa nimittäin tainnut Rudi ehkäpä jopa tutustua kysymyksiimme edeltä käsin ja kovasti mallikkaasti osasi meille vastauksia panna tulemaan.
Paljon uusia kivoja vastauksia taskuissamme lähdimme sitten kokoontumaan yhteen paikkaan opiskelitoverittareidemme kera. Siinäpä sitten vähän syötiin samalla ja tämän jälkeen vielä kauppareissu. Ja sieltäpä muuten nappasimmekin kaikenlaista herkkua, jotta saataisiin iltasella suut makeaksi ja mieli sakeaksi. Takaisin kotosalla saavuttuamme olimmekin raskaan päivän koitoksista tietysti melkoisen uupuneita, joten piti vetäistä tovin aikaa unta palloon. Sen jälkeen aloimmekin syntymäpäiväyllätyskarkeloiden suunnittelukerhon kokoontumisen. Aikaan saimme järjestettyä illan juhlakalulle ainakin omasta mielestämme aikas kivan pikku seikkailun pitkin majapaikkamme sisä- sekä ulkomailta, minkä varrelta löytyi palkinto jos toinenkin. Kuten kaikki hyvät syntymäpäiväseikkailut, päättyi tämäkin suoraan, kuinkas ollakaan, lepakkomiesaiheisen syntymäpäiväkakun juureen. Melkoisen hieno kakku. Kyllä vaan.
Suvi sekä vanha kunnon vara-Hando 
Kakunpopsinnan tuoksinasta siirryimme grillailun pariin. Sen jälkeen ilta etenikin perinteiseen tapaan synkkäreitä vietellen ja tulipahan sitä parissa paikallissoittoruokalassakin pyörähdettyä. Pitkän, mutta sitäkin raskaamman, iltaman jälkeen olimme kaiketi keräänneet tarpeeksi intoa seuraavan päivän seikkailuja varten. Pikkuiset välitorkut portaikolla napattuamme olikin aika siirtyä pehmeämmille unilaitumille...
Lauantai 10.4.2010
Lauantaina edessämme oli suuri vesistöseikkailu. Heti kohta kello kahdeksan jälkeen saapui rappioryhmämme noutaja hakemaan meitä kotosalta. Ryhmämme koostuikin tänä Manzinilaisena lauantaiaamuna sangen reippaista, mutta jostakin kumman, jommankumman, ehkäpä jopa molempien, ellei jopa aivan kaikkien, syystä hieman normaaliakin kalpeammista reippailijoista. Koskenlaskuretkellemme lähtivät siis tänä aamuna sekä Topi että Ville että Suvi että myöskin Miina. Automatka veden äärelle sujahti lähinnä voimia keräillessä ja veden kielelle nousemista odotellessa.
Perille päästyämme olikin aika vaihtaa hieman kevyempää ylle sekä sonnustautua muihin tarvittaviin varusteisiin, kuten kypärään ynnä pelastusliiveihin ja melaan. Tämän jälkeen seurasi lyhyt ja ytimekäs oppitunti siitä, miten meidän tulisi vesillä toimia sekä käyttäytyä. Ja sen jälkeen venekuntamme, Topi + Ville sekä Miina + Suvi, siirtyivät virran vietäväksi. Osaa porukasta virta ehättikin heti alkuunsa viedä sen verran reippaasti, että oppaidemme mielestä olisi ehkä kaikkien kannalta parempi, mikäli siirtyisimme poika-tyttö -tyyppisiin veneparivaljakoihin. Tästä eteenpäin matkasimmekin sitten miehistöillä Topi + Suvi sekä Ville + Miina. Näin toimittuamme alkoikin homma luistamaan huomattavasti sutjakammin, toisaalta myös melanheiluttamisen tarve lisääntyi ainakin allekirjoittaneen osalta samassa rytäkässä kerrassaan hurjasti. Lieneeköhän johtunut siitä seikasta, että usein juuri niissä kohdissa, joissa sitä melaa olisi ollut tarpeen heilutella, oli veneemme toinen meloja lähinnä melomatta pidellen kiinni jostakin aivan muusta asiasta kuin tuosta maan mainiosta veneen liikuttelemiseen tarkoitetusta esineestä. Käsittääkseni sama meininki oli valloillaan myös toisessa veneistämme, joten eipä auttanut muu kuin koettaa saattaa venekuntamme ehjänä maaliin.
Matka sujuikin pääsääntöisesti oikeinkin mallikkaasti ja ilman suurempia kommelluksia. Virta oli joessamme melkoisen voimakas, joten vauhtiakin riitti melko mukavasti. Parin viimeisen kosken kanssa päästiin jo vähän enemmän tekemään hommiakin. Näistäkin selvittiin melkoisen hienosti. Tosin tavoitteemme olla kaatumatta kertaakaan vesittyi kuitenkin vihoviimeisessä ja samalla suurimmassa koskessa. Hienosti onnistuimme kuitenkin veden alla pyöriskellessämme Suvin kanssa vaihtamaan melat suorastaan päittäin. Melko jännittävää. Enpä tiedä onnistuisiko toista kertaa. Myös Ville sekä Miina onnistuivat pariin otteeseen käymään uimasillaan koskien kuohuissa, joten melkoisen kosteat olivat tunnelmat maaliin päästessämme. Kylläpäs sinne vaan kuitenkin hienosti päästiinkin. Ja kyllä me pojat aikas paljon tuosta touhusta vaan pidettiinkin. Tytöt eivät. Eli lienee ensi kerralla parasta lähteä ihan miesten kesken...
Itsemme sekä kamppeemme kasaan saatuamme saimme sangen mukavilta oppailtamme vielä kyydin seuraavaan päämääräämme, Mlilwaneen, missä meidän oli tarkoituksena viettää seuraava yö jonkinlaisessa maja-tyyppisessä asumuksessa. Koskapa emme olleet tällä kertaa kuitenkaan tehneet minkäänlaista varausta etukäteen kävi majoituksemme suhteen hieman hassusti kaikkien majojen ollessa jo täynnä. Meitäpä ei sitten muut paikan majoitusvaihtoehdoista sitten enää kiinnostaneetkaan, joten tilasimmepa taksin ja päätimme sittenkin painua hoitamaan nukkumapuuhat kotosalta käsin.
Tällä kertaa pääsimmekin vallan kiehtovaan taksiin. Kuljettajanamme toimi nimittäin ilmeisestikin jonkinlainen Herra Kärpästen Herra, sillä eipä ollut kukaan meistä varmaan ehkäpä koskaan eikä varsinkaan ikinä nähnyt niin paljon kärpäsiä yhdessä paikassa yhtäaikaa kuin oli tuossa taksissa. Tavarammekin jouduimme tällä kertaa nappaamaan omiin pieniin syleihimme, sillä eipä suostunut kuljettajamme laisinkaan takaluukkuaan raottamaan... saattaisikohan siellä piillä syy myös kaikkiin noihin korvissamme pörisseisiin kärpäsiin? Eipä auto ollut toki muutenkaan aivan priimakunnossa, sillä sisäpuolelta puuttui ovenkahvatkin lähes joka ovesta eikä verhoilutkaan enää olleet varmastikaan samassa kunnossa, missä olivat japanialaisen autotehtailijan käsistä lähteneet. Matkalla jouduimme vielä pysähtymään tankkaushommiin ja tietystihän meidän pitikin jo siinä vaiheessa maksaa osa matkan hinnasta, sillä pitihän löpö jollain rahalla maksaakin. Eikä yllätykset tietenkään tähän loppuneet. Perille päästyämme piti vielä neuvotella hieman hintapolitiikasta. Matkaan lähtiessämme ei kuljettajamme nimittäin pystynyt vielä hintaa kertomaan, koska ei aivan tarkkaan tiennyt minne olisimme menossa. Ilmeisesti melko pitkälle menimme, koska ensimmäinen tarjous hinnasta oli 800 taalaa. Tämä summa kuulosti meistä kyllä melkoisen korkealta, joten emmepä nyt aivan mukisematta sitä maksaneet. Pian hinta putosikin mielestämme kohtullisemmaksi ja pulitimme matkastamme antamamme 50 bensarahan lisäksi vielä 70 rahaa lisää. Olipas kerrassaan jännittävä taksimatka.
Loppuiltaa kuluttelimme lämmittelemällä perustamaamme Herttakerhoa. Tarkoituksenamme oli myöskin nautiskella iltapalaksi paikallispitseriasta tilaamaamme pitsaa, mutta emmempäs nauttineetkaan. Kävipäs nimittäin niin, että kun vihdoin viimein olivat puhelinlinjat riittävän kunnossa, jotta puhelumme paikallispitseriaan yhdistyi, oli kello jo sen verran monta, ettei enää pizzapepe lähtenyt lättyjään meille kuskaamaan. Oltiinpa sitten ilman. Ja nälkäisiä. Höh.
Herttakerho on paras kerho!
Ainakin siivoajattarien mielestä...Sunnuntai 11.4.2010
Sunnuntain puhteeksi olimme järjestäneet itsemme Mlilwanen Game Reservessä järjestettävälle safarille, jossa päästiin hieman pällistelemään eläimiä. Jälleenpä nappasimme taksin alle ja päräytimme luonnon helmaan. Tällä kertaa joukkioomme kuuluivat Topi, Ville, Suvi, Miina, Katri sekä vanha kunnon paikallisystävämme Marc. Itse pelipaikalla hyppäsimme kuljettajamme Stewn luotsaamaan jeeppiin, jolla huristelimme pitkin eläinpuiston teitä. Eläimiäkin nähtiin. Ainakin seeproja, kaiken sortin antilooppeja ynnä muita sellaisia, villisikoja sekä yksi, mutta sitäkin suurempi terävämmät hampaat omaava krokotiili. Virtaheposet sen sijaan olivat perin menneet piiloon. Säätilaltaan päivä oli oikein kovasti mielekäs, sillä taivas oli melkoisen pilvinen ja näin ollen lämpötilakin suorastaan inhimillinen. Marc sen sijaan ei tämän asian kanssa juurikaan tullut toimeen ja joutuikin heti retkemme päätteeksi suuntaamaan nuotion loimuun jäseniään sulattelemaan.
Marc lämmittelemässä...
...ensin Topi-Sedän kainalossa...
...sitten nuotion loimussa.
Metsäpossu.
Muurahaisia.
Krokotiili.
Sarvekkaita otuksia.
Maisemapläjäys.
Seeprat kuivalla maalla.
Seepra sukeltamassa. 
Paikallisbambeja.Leppoisan sunnuntaisen eläintenpällistelyajelun jälkeen siirryimme Marcin kyyditseminä syömäsilleen ja sen jälkeen kotia kohti. Illan olimmekin jo etukäteen päättäneet pyhittää parhaista parhaimman seurapelin, eli Hertan, pelaamiselle. "Herttakerho on paras kerho." Ja kyllä oli jälkikin sen mukaista. Taisivat olla maanantaina siivoojat innoissaan. Tai sitten ei!
Maanantai 12.4.2010
Maanantain ainoana epistolana oli pyörähtää kaupungilla sekä internetissä että ruokakaupassa. Ja näinpäs me muuten toimimmekin. Illalla grillailua ja sen sellaista. Jes.
Tiistai 13.4.2010
Ei tapahtunut yhtään mitään. Paitsi, että oli pyykkipäivä. Jes.
Keskiviikko 14.4.2010
Heti aamulla aikaisin päätimme olla ahkeria ja pyrkiä hoitelemaan hieman opinnäytetyöhömme liittyviä asioita. Tarkoituksenamme oli nimittäin järjestää muutamia tapaamisia puhelimella soittelun avulla. Soitettiin sinne sun tänne. Eipä saatu ketään kiinni. Eli siirsimme tuttuun tapaan tällaisten asioiden hoitamisen hamaan tulevaisuuteen. Seuraavaksi suuntasimme torille katsomaan, josko sieltä kenties löytyisi jotakin mielenkiintoista. Paljon ei kylläkään löytynyt. Ainakaan tällä erää. Kaupan kautta kotiin palattuamme olikin aika ryhtyä harjoittelemaan erinäisiä tulevaan viikonloppuun liittyviä asioita kuten uimista, rantailakointia sekä virvokkeiden nauttimista. Näin toimittiinkin ja suunnitelman mukaan nukkumaan kello 03.00.
Ville harjoittelee vilvoittelemista...
...sekä virvoittautumista. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti