Päästäinen Durbanissa (päivitelty versio)

DURBAN

Torstai 1.4.2010

Torstaina olimme jälleen heräilemässä aamusella ja varsin varhain, sillä matkamme kohti Durbanin hiekkaisaa rannikkoa alkaisi jo pian kukonlaulun jälkeen. Koskapa edellisiltana saatiin nukkumaanmenoa taas mukavasti venyteltyä, oli aamulla havaittavissa pientä väsymystä, mikä ei kuitenkaan haitannut sitten pätkääkään, sillä pääsiäisen viettoon on aina mukavaa lähteä. Etenkin tällä erää, sillä ehkäpä tänä pääsiäisenä kaikki olisi toisin? Reippaiden aamutoimien sekä -palojen jälkeen olikin jo aika siirtyä matkavälineenämme toimivaan Taman Tours -nimisen kuljetusyhtiön omistamaan kombibussukkaan, joka meitä tuli sovitusti kotiovelta noutamaan. Kyydissä oli jo valmiina Mbabanesta matkaan hypänneet Niina, Kalle, Heta sekä Heidi ja meidän residenssistämme joukkio täydentyi vielä opiskelijoilla Ville, Topi, Virpi, Hanna, Suvi, Katri sekä Miina. Näinpä olikin koko enemmän tai vähemmän iloinen ja onnellinen 11 hengen autoilujoukkiomme valmiina lähtemään kohti uusia seikkailuja.

Matkustusmukavuus olikin tällä erää ehkäpä jopa huipussaan, kiitos riittävästi tilaa sekä ilmastoinnin omaavan kulkemisvälineemme. Matka oli pitkä ja kului osaksi torkuskellen sekä pihalle pällistellen. Pari kertaa tuli matkan varrella pysähdyttyäkin, muun muassa Swazimaan sekä Etelä-Afrikan rajalla, missä tällä erää olikin sangen mukavia tullisetiä ja -tätejä. Muutaman tunnin ahkeran autossa istumisen jälkeen olimmekin saapunut turvallisesti päämääräämme Tekweni Backpackers hostelliin merentuoksuisen Durbanin Morningsidella. Taloksi huoneeseemme, jossa asustelivat Topi, Ville, Katri, Anu, Suvi, Eeria, Miina sekä mukava ja tummanpuhuva herrasmies, joka nimettiinkin samalta istumalta Handoksi, asetuttuamme olimme koko ryhmittymä kovasti nälkäisiä ja suuntasimme suoraapäätä lähimpään löytämäämme ravintolaan, mikä palkitsi vatsamme aikas ookoo purtavalla.

Vatsat pullollaan oli jo aika siirtyä tutkimaan meren antimia, joten tepastelimme koko ryhmämme voimalla suoraa päätä rannalle. Vastassa meillä olikin aikamoinen määrä hiekkaa sekä myöskin melkoinen määrä erittäin suolaista ja aaltoilevaa merivettä. Eipä siinä sitten muu auttanutkaan kuin napata pöksyt kiltisti pois molemmista jaloista ja pulahtaa aaltojen hyväiltäväksi. Vastaanotto oli kuitenkin melko raivokas, joten hyväilyn sijaan uimaretki osoittautuikin enemmän pahoinpitelytyyppiseksi. Lieneeköhän ranta saanut nimensä, Battery Beach, juurikin tuosta ominaisuudesta. Tiedä häntä, mutta mukavaa oli aalloissa pulikoida, aina siihen asti kunnes rantavahtisetä tuli ilmoittamaan, että tässä kohtaa ei muuten saa uida sitten yhtään. Kiltisti tultiin pois merestä ja siitä sitten spar-kaupan kautta kotia kohti ja valmistautumaan illan grillaussessioihin.

Kappas. Merihän se siinä...

Ohhoh! Onpas hurjia aaltoja...

Hostellimme osoittautuikin melkoisen mukavaksi illanviettopaikaksi, joten sielläpä se iltamme sitten viettyikin grillinantimia, olutta sekä viiniä nautiskellen. Nukkumaankin mentiin jossakin vaiheessa, joten aamulla oltiin valmiina uusiin koitoksiin.


Perjantai 2.4.2010

Aamupala- ynnä muiden, kuten Durbanilaisen pyhäkoulun, jossa pastori Tarkki saarnasi tällä erää pääsiäisestä, jona Jeesus tulisi ehkäpä jättää henkiin, rituaalien jälkeen lähdimme viettämään ensimmäistä kokonaista Durbanilaista päiväämme. Osa väestä suuntasikin suoraapäätä takaisin rannalle, Hando kirkkoon, kun taas me pojat, Kallella, Niinalla, Katrilla sekä vielä edellisiltana joukkoomme liittyneillä, Anulla ja Eerialla vahvistettuna lähdettiin paikalliseen vesipuistoon. Siellä päivämme alkoi käärmenäyttelyllä mistä suuntasimme muiden jäätyä jonnekin sekä sinne tänne haahuilemaan Villen kera kalanäyttelyyn. Hienoja oli kalat. Ja osapa oli kasvanut jopa melkoisen suuriksi ja terävillä hampailla varustetuiksi. Akvaarion läpi tuijottelusta tarpeeksemme saatuamme siirryimme itse vesileikkien pariin. Jostain syystä emme kuitenkaan aivan tavoittaneet samankaltaista tunnelmaa, joka oli paikallisilla edestakaisin ja jokapuolella kirmaavilla koltiaisilla. Näinpä tyydyimme melko lyhykäiseen muutaman liukumäen laskun sisältämään uimailoittelusessioon. Puiston suurimmasta ja jyrkimmästä mäestä lasketun laskun jälkeen kaivoimme uimapöksymme ulos takapuolistamme ja olimme valmiita siirtymään ihan vaan rannalle. Tulipahan kuitenkin käytyä.

Rannalla jo valmiiksi nököttävien Virpin, Hannan, Suvin sekä Miinan joukkoon liittyäksemme päätimme ottaa allemme omat jalkamme ja siirtelimme niitä edes ja takaisin pitkin rantahietikkoa. Pikkuhiljaa vatsoissamme vaaniva nälkä pakotti meidät kuitenkin uuteen seikkailuun, sillä rannalta ei juurikaan ruokaa löytynyt. Tämä taas johtuu tällä hetkeltä pitkälti siitä, että kesäkuussa starttaavien jalkapallokisailujen vuoksi on rantakatu täällä päätetty panna melkoisen remontin alle. Näinpä suuntasimmekin, parit hiekkaiset kilometrit tassuteltuamme rannalta yhden korttelin verran kaupungin suuntaan. Yllätykseksemme saavuimmekin melko jännittävälle kadulle, joka vilisikin ainoastaan mustia ihmisiä. Kaiken lisäksi paikalliset sedät olivat kovasti innokkaita meille myymään sitä sun tätä huumaustarkoituksiin käytettävää ainetta. Kerrotuamme kuitenkin olevamme enemmänkin oluen perään neuvoivat sedät meille tien baariin, josta mukaamme muutama pullollinen tuota maan mainiota janojuomaa tarttuikin. Tämän jälkeen nappasimme mukaamme vielä hieman Fish & Chips -tyyppistä noutoevästä ja toista vallan mainiota janojuomaa elikkäs vettä. Ja takaisin kohti rantaa.

Tällä kertaa valitsimme kävelyreitiksemme hiekan sijaan kuitenkin rantakadun, sillä matka tuntui edelleen jatkuvan melkoisen pitkään ja hiekassa tarpominen olevan melko hitaanpuoleista. Käsityksemme mukaan tyttöset olisivat nimittäin olleet aina seuraavan laiturin jälkeen olevalla rantapätkällä, mutta eivätpä olleetkaan, vaan pikemminkin aika monen laiturin jälkeen. Reippaina poikina kuitenkin koko matkan kiltisti tallustimme ja pääsimmepä aivan perillekin saakka. Toisaalta rantaa täällä riittääkin käsityksemme mukaan ainakin kuutisen kilometriä, joten eipä se ihme ollut, että siihen rantaviivaan on muutama laiturikin saatu mahdutettua. Rannalla tovin loikoiltuamme ja hieman aalloissa pulikoituamme lähdimme jälleen takaisin kotia kohti. Tytöt taksilla ja me pojat, ilmeisesti liian vähän liikuntaa viime aikoina saatuamme, jalkapelillä.

Illan viettely sujuikin jälleen kivasti internetkahvilassa sekä hostellilla notkuen sekä pyörähtämällä myöhäisemmällä illalla vielä parin drinkkibaarin kautta takaisin kotiin sekä notkumisen pariin. Ja siitäpä sitten jälleen nukkumishommiiin.


Lauantai 3.4.2010

Lauantaiksi olimme buukanneet osalle porukastamme ihan ihkaoikean surffaustunnin. Aamuvirkkuryhmäämme lähti ainoastaan Anu ja Eeria, jotka näin ollen saivatkin kovasti yksilöllistä opetusta. Toinen, rappioryhmäksi nimetty, surffausporukkamme viettä jälleen perinteisen pyhäkoulutunnin kuunnellen tarinaa pääsiäisestä, jolloin ristillä ei roikkunutkaan yhtään ketään. Koskapa Miina joutuikin lähtemään lääkäriin ja hankkiutumaan uimakieltoon jalassaan oleskelevan haavan vuoksi, koostui joukkiomme loppujen lopuksi Suvista sekä herroista Ville, Topi ynnä Manzini Youth Caressa vapaaehtoistyötä harrastavan Matt. Tuntimme oli määrä alkaa kello 12 ja näinpä olimme rannalla jo hyvän sään aikana ja valmiina päivän koitoksiin. Oikean hetken lyödessä saapuikin paikalle laudalla jo heti yhdeksästä saakka lautailleet Anu ja Eeria sekä toinen opettajistamme, äärimmäisen tyylikkäät surffausviikset omaava, Mookie.

Vietyämme ylimääräiset tavaramme Mookien autoon siirryimme intoa puhkuen kohti surffausrantaamme, missä meitä oli vastassa Mookien broidi, jota kutsuttakoon nyt siis vain Mookien broidiksi. Tovin aikaa hämmästeltyämme ja valmistauduttuamme otimme rantahiekalla pienen kuivaharjoittelun oikeanlaisista surffausotteista. Tämän jälkeen ei sitten auttanutkaan muu kuin ottaa lauta kiltisti kouraan ja siirtyä laineille lautailemaan. Sepäs se vasta olikin lystiä. Ehkäpä jopa lysteintä tämän reissun aikana, joten joutunemme ottamaan jokusen uudenkin session tuon jalon vesiurheilulajin parissa. Muutaman vuoden aktiivisen harjoittelun jälkeen meistä kaikista saattaisi tulla aikamoisia tekijöitäkin, joten pitänee jatkaa harjoituksia ahkerasti. Reilun parin tunnin räpiköinnin ja aalloilla ratsastuksen jälkeen olimme melkoisen poikki, mutta sangen tyytyväisiä. Tulipahan sitä muutaman kerran pysyttyä tovi ihan pystyssäkin.

Kuivaharjoittelua. Kuvassa vasemmalta oikealle: Mookie, Suvi, Ville, Mookien broidi sekä Topi

Kylläpäs on laudalla kokoa.

Todistettavasti pystyssä...

Rankan vesiurheilusession jälkeen siirryimme Joe Kool's ravinteliin ravitsemaan vatsojamme ruoka-aineksilla ja kappas vaan, siitä kaupan kautta kotiin valmistautumaan edessä siintävään clubbailuiltaan. Iloksemme huomasimme myös, että Handokin oli edelleen paikalla, vaikka hän olikin aiemmin kertonut jo aamusella suuntaavansa muihin maisemiin. Ilta kului lisää ruokaa syödessä sekä kehitellessä Etelä-Afrikkalaista versiota mitä parhaimmasta Tommi Läntinen -drinkistä. Siitäpä tulikin, kuinka ollakaan, ensinnäkin erittäin hyvää, sekä mustaa. Näinpä musta Tommi Läntinen oli syntynyt ja vei mennessään useammankin hostellimme asukin kielen. Ainesosiksi tuli tällä erää perinteisen Absolut Mango -vodkan ja sitruunan lisäksi, paikallista mustaa Iron Brew -limpparia sekä Spriteä. Hyvää oli!

Tovin aikaa juhlakuntoon laittauduttuamme olimme valmiina lähtemään kohti Durbanin yöelämää. Tai näin ainakin luulimme. Tämän kokoluokan porukalla tuosta lähdöstä ei vaan meinannut oikein mitään tulla, joten kuinka ollakaan, porukkamme ehti hajota ennen hostellista pihallepääsyä. Lisää matkastaputoamisia tapahtui jo seuraavassa kadunkulmassa, minkä jälkeen jäljellä olikin enää seitsemän hengen väkijoukko. Kumijalat allemme napattua suuntasimme jälleen kohti rantaa, missä tarkoituksenamme oli mennä jälleen Joe Kool'siin, missä Mattkin ystävineen kuulemma iltaa viettäisi. Mutta voihan pannahinen sentään, Joe Kool's olikin vallan suljettu. Taksikuskimme kertoi tietävänsä mainion 80's yökerhon, josta tietysti innostuimme samantien ja heti. Sinne suunnattuamme totesimme paikan kuitenkin olevan meidän mieleemme hyvinkin niukasti, joten suuntasimme melko pikaisesti takaisin kotikulmiemme Florida Roadille. Samaan aikaan joukkiomme kutistuminen jatkui entisestään ja iloiseen juhlaporukkaamme jäivät mukaan enää, itsemme elikkäs Topin sekä Villen lisäksi, Heta ja Suvi.

Tarjoilijapartio valmiina Durbanin yöhön!

Seuraavaksi siirryimmekin jälleen varsin kiehtovaan maailmaan. Päätimme sujahtaa aivan kotikulmillamme sijaitsevaan Casa Nostra -nimiseen yökerhoon ja senpä teimmekin. Näinpä saavuimmekin melkoiseen intiaanimaailmaan, sillä meidän lisäksemme paikalla oli ehkäpä yksi valkoinen ja yksi musta ihminen sekä laumoittain yönmustia intialaisia. No, eipä se meitä haitannut, päinvastoin. Olipahan sangen epä-etelä-afrikkalainen meno ja meininki. Erityisen hämmentäväkin vielä kaiken lisäksi. Loppuun asti tanssikenkiämme sekä lattiaa kulutettuamme palasimme takaisin hostellille. Ja siitäpä sitten sänkyyn unta odottelemaan.


Sunnuntai 4.4.2010

Edellisyön sangen aikaiseksi venähtäneen nukkumaanmenoajan vuoksi tulikin sunnuntaina sängyssä pötköteltyä sekä sen jälkeen lähtöä tehtyä varsin pitkään. Koska oli myös lepopäivä, jätettiin pyhäkoulukin väliin. Osa porukasta oli toki löytänyt tiensä huomattavasti reippaammin sinna ja tänne, aivan kuten Handokin, joka aamusella kertoi todellakin olevansa iltapäivästä lähdössä niin sanotusti "for good". Aamupalan, joka pääsi edellä mainituista syistä muuttumaan pikemminkin brunssiksi, jälkeen lähdimme kolmikolla Ville, Topi sekä Suvi katsastamaan, josko rannalta löytäisimme muita matkaseurueemme jäseniä. Päivä oli kuitenkin tällä erää sangen pilvinen, joten paljon ei rantafiilistä ollut ja tyydyimmekin lähinnä uimisen sijaan tepastelemaan edestakaisin pitkin rantaa. Tämän jälkeen käväisimme vielä katsomassa Durbanin uutta hienoa jalkapallostadionia ja siitä suuntasimme takaisin kämpillemme.

Sunnuntaikoomailua laiturilla

Takaisin kotiin saavuttuamme panimme myöskin merkille, että huoneeseemme oli saapunut uudenkarhea Hando kakkoseksi nimetty kaveri. Tämänpä jälkeen ei kulunutkaan kuin pieni tovi ja jopas se vaan vanha kunnon ykkös-Handokin jälleen hostellillamme pyöri. Hieman olimme jopa huolissamme, sillä pelkäsimme, että rymyämisellämme olimme saaneet Handon kyllästymään mitä mainioimpaan seuraamme, mutta totuus valkenikin pian Handon kertoessa, että hänelle ei ollutkaan enää tilaa meidän huoneessa ollut, koska hän oli ollut aivan liian myöhäisessä vaiheessa petiään uudeksi yöksi varaamassa. Näinpä Hando nukkuikin sitten sohvalla.

Jälleen oli grilli-ilta, joten ilta-ateriaksi grillailimme hieman lihaa sekä makkaraa. Tämän jälkeen painuimmekin melko kiltisti unten maille.


Maanantai 5.4.2010

Aamulla alkoi seurueemme tytöt liikkua kiireen vilkkaa takaisin kohti Manzinia sekä tiistaiaamuna vaanivaa harjoittelupäivää. Meilläpä ei sen sijaan ollut moisia aikomuksia ollenkaan. Olimme kuitenkin päättäneet joka tapauksessa viettää vielä yhden yön samassa hostellissa ja koskapa olimme päätöksen tehneet lähes yhtä myöhään kuin Hando konsanaan, jouduimme kuitenkin vaihtamaan huonetta. Maanantaiaamun pyhäkoulussa puhuttiin tällä kertaa siitä, kuinka olikin tänä pääsiäisenä mukavaa, ettei Jeesuksen tarvinnut ollenkaan ylösnousta yhtään minnekään eikäpä muuten enkelinkään tarvinnut kiviä työnnellä yhtään minkään haudan suulta. Näinpä ollen molemmat lähtivätkin hippasen juhlimaan. Pääsiäisenä, jolloin kaikki oli toisin. Myös huolemme siitä, että olisimme Handon saaneet huoneestamme poistumaan käyttäytymisellämme, paljastui aivan turhaksi. Vessajonossa hän nimittäin kertoi Suville yrittävänsä kaikin keinoin saada meidät jäämään vielä yhdeksi yöksi, koska hän on ehtinyt niin kovin meihin jo kiintyä. Aikas Hando.

Tyttöjen lähdettyä jäimmekin jälleen varsin kahden. Näinpä päätimme viettää aikaamme paikallisessa Botanical Gardenissa käveleskellen sekä sen jälkeen selvitellä mahdollisuuksia siirtyä seuraavaksi matkasuunnitelmissamme siintävään kohteeseen eli Lesothoon. Näinpä kävelimmekin puutarhan pauloista suoraa päätä linja- ynnä muu autoasemalle kyselemään, mistäpä mahtaisi kyyti löytyä. Sielläpä saimmekin vihiä, että eipä taida kyytiä kovin helpolla löytyä. Tästä emme kuitenkaan lannistuneet, vaan palasimme takaisin hostellille, missä meille myöskin kerrottiin, että melkoisen hankalalta vaikuttaa Lesothoon pääsy. Siinäpä olimme sitten, että siirretäänpä se reissu hamaan tulevaisuuteen ja suuntasimme jälleen internetkahvila Europaan punomaan uusia juonia sekä samalla ripottelemaan hippaisen murua rinnan alle. Sitten alkoikin hieman väsy painamaan, joten allekirjoittanut painui päiväunille ja Ville vietti aikaansa kirjallisuuden parissa.








Loppuillan ohjelmaksi päätimme vielä lähteä pyörähtämään casinolla ja samalla tehdä pienen alkuiltakävelyn. Näinpäs me teimmekin. Kaupan kautta kotiin palattuamme nautimme vielä pienen iltapalasen sekä istuskelimme tovin jos toisenkin hostellin pihamaalla. Sitten unta palloon.


Tiistai 6.4.2010

Tiistaipäivän päänmenoksi olimme suunnitelleet rannalla notkahtelua eikäpä oikeastaan sen kummempaa. Aamumme aloitimme kuitenkin nautiskelemalla aamupalaa Cafe Europassa, sillä Värpin sekä Hannan huoneessa sijainnut aamubuffettimme oli tällä kertaa sattuneista syistä sangen suljettu. Saatiinpa se aamupala tosin sieltäkin hankittua, joten massut hymyssä suin lähdimme siirtymään kohti rantarientoja. Rannalla olikin sitten melko kuuma ja hieman väsyttikin. Tuttuun Durbanilaiseen tapaan työnjako parivaljakkomme kesken säilyi tutuissa uomissaan, joten puolet meistä vietti aikaa nukkuen ja toinen puoli kirjallisuuden parissa. Tätäpä sitten jatkuikin parisen tuntia, minkä jälkeen kävimme vielä hyvästelemässä Durbanin aallot. Ainakin toistaiseksi.

Rantailakointia.

Spar-marketin kautta kotiin valuttuamme olikin jälleen pienten päivätorkkujen aika. Ainakin toisilla meistä. Jahka oli unet unittu päätimme lähteä ihan ulos syömään. Ravinteli löytyikin suorastaan kulman takaa ja nautiskelimme viimeisen Durbanin illan kunniaksi kunnon lihoja sekä hippaisen mustekalaa. Jälkkärit päälle ja sitten taas hieman Cafe Europaan.

Rantakadulla.

Tovin aikaa laatuaikaa tietokoneen kanssa vietettyämme palailimme hostellille tuhoamaan kauppareissulta mukaan tarttuneen viinipullon, sillä eihän sitä sopisi takaisin Swazimaahankaan kuljettaa. Ilta sujuikin mukavasti jutellen ensin erään paikallisen, huoneessamme asustelevan, kaverin kanssa, joka eleli hostellissamme, vaikka asusteli oikeasti aivan suorastaan kiven heiton päässä. Syyksi hän tähän tilapäiseen asumisjärjestelyyn kertoi tyttöystävänsä perheen hänen peräänsä laittaman salapoliisietsivän, joka tarkkaili hänen liikkeitään. Siellä ja vähän täälläkin. Hostelliin ei etsivänkään silmä kuitenkaan nähnyt, joten siellä oli ilmeisesti sitten leppoisampaa aikaansa vietellä. Lisäksi seurassamme oli hieman iäkkäämpi herrasmies suoraan Australiasta. Hänpäs ei kuitenkaan ollut ainakaan kertomuksensa mukaan paossa yhtään ketään, vaan ainoastaan hieman reissaamassa pitkin eteläistä Afrikkaa, koskapa oli tällä suunnalle palloa saapunut jonkin sortin hääjuhlia juhlimaan. No, sedäthän ne eivät tietenkään jaksaneet ollenkaan meidän laillamme heilua, joten meinasimme aivan joutua olemaan vailla seuraa. Onneksi toistemme, vaikkakin aina niin mainiolta, seuralta meidät saapui pelastamaan Tekwenin ikioma kiintiöafrikkalainen, Hando! Handopa ei nimittäin vieläkään ollut päässyt Durbanista minnekään lähtemään, joten hän tuli vieläkin yhdeksi yöksi meitä riemastuttamaan. Handon yllättäen kertoillessa meille muun muassa naisseikkailuistaan sekä liikesuunnitelmistaan kuluikin aika sen verran mukavasti, että nukkumaanmeno pääsi jälleen hieman venähtämään. Toisaalta silläkään ei varsinaisesti merkitystä ollut, sillä toiset ne nukkuu yöllä ja toiset päivällä. Näinpä ei paljon ainakaan Topia tuona yönä nukuttanut. Osaltaan tähän tosin vaikutti ensin pihamaalla puhelimessa möykännyt naishenkilö ja sen jälkeen huoneeseemme tukevassa humalassa kömpineet brittinuorukaiset, joista toinen onnistui vielä pienet oksennuskarkelotkin hostellin pihamaalle järjestämään. Paitsi, että tulipahan sitä kuitenkin yksi pieni takaa-ajo uni vaanittua.


Keskiviikko 7.4.2010

Kellopas olikin soimassa, mutta ehdinpäs ihan itse jälleen kerran ja kuinka ollakaan ensin. Tai lähinnä piti odotella, että milloinkohan kehtaisi Villenkin ylös potkia. Ihan heti kello 6.30 se sitten tapahtuikin. Reippaiden pakkailujen ynnä muiden toimien jälkeen siirryimme suoraa kyytiä kombiasemalle huutelemaan kyytiä kohti Manzinia. Siellähän se kyyti meitä kyllä odottelikin ja odotteli aika pitkään ja aika monessa muussakin paikassa ja yhdeksän tunnin päästä oltiin takaisin lähtöruudussa kuljettuamme suoraan Durbanin kautta. Ja eipä sitä sitten paljon enää muuta tainnut tapahtuakaan. Paitsi, että nukkumatti tuli melkoisen kiltisti.