Siellä sun täällä, vuorten päällä sekä joka säällä, täällä on kiva olla paikan päällä

Lauantai 20.2.2010

Lauantaina aamumme oli valjennut tuttuun tapaan kovasti aikaisin ja verhojemme raoista pilkistävät auringon säteet herättelivät meidät hellästi uuteen Swazimaalaiseen aamuun. Päivän olimme ajatelleet ottaa rennosti ja näinhän me pojat toimimmekin. Aamulla piti täyttää pari oleskelulupaan liittyvää lappusta, mutta sen jälkeen suuntasimmekin suoraan uima-altaalle rentoutumaan, kun taas ryhmämme naisväki lähti ties minne eläinpuistoihin sekä lääkäreihin ynnä muualle. Altaalla notkuimme juurikin sen verran, että Ville ehti mukavasti palaa auringossa. Tosin ei aivan hurjasti, mutta arvatenkin enemmän kuin vaikkapa Helsingin auringon alla tällä hetkellä... Suoritettuamme virkistävät aamurutiinit, altaassa sekä sen laidalla, olikin aika rientää kohti kaupunkia ja hoitelemaan oleskelulupaan liittyviä asioita, mutta turhia hötkyilemättä.

Päätimme testata ensimmäistä kertaa paikallista julkista liikennettä ja lähdimme reippaina poikina tepastamaan kohti kaupunkia sekä ensimmäistä vastaan tulevaa bussi- / combipysäkkiä. Bussi on täälläkin melko pitkälti sama asia kuin Suomessa, elikkäs linja-auto. Combi on sen sijaan perinteistä linja-autoa pienempi, usein vaikkapa Toyota Hiace -mallisesta pakettiautosta väsätty pikkubussi, johon mahtuu kyytiin kuljettajan lisäksi 14 henkeä. Varsinaisia tilaihmeitä siis. Homma näiden combien kanssa toimii niin, että kaupungista, asemalta, ne lähtevät määränpäähänsä kunhan kaikki paikat ovat täytetty. Matkan varrelta kyytiin mennään sitten jos tilaa riittää. Hinta majapaikastamme Mbabanen keskustaan on 4 paikallista rahaa eli noin 0,40€. Kyyti on melko ahdasta, mutta sitäkin vauhdikkaampaa. Ylämäissä asia on kuitenkin yleensä toisin, koska autojen moottoreiden tehoja ei välttämättä ole aivan tarkkaan mitoitettu suhteesa kuormaan sekä tien varsin voimakkaisiin kaltevuuskulmiin. Alamäet sujahtelevatkin sitten taas kuin filminauha silmiemme edessä. Lisäksi paikalliset kuljettavat ottavat asiakkaansa huomattavasti paremmin huomioon kuin esimerkiksi Helsingissä. Kyytiin voi tulla tai kyydistä jäädä tarvittaessa melkeinpä missä vain ja jos näyttää siltä, että joku on pysäkille vasta kiiruhtamassa, niin aina on aikaa odottaa, että kaikki halukkaat pääsevät kyytiin. Riippuen tietysti siitä onko autossa tilaa, mutta yleensä kaikille tuntuu paikkoja riittävän ja kaikille paikkoja olevan.

Tepasteltuamme majapaikkamme portista ulos törmäsimmekin melko välittömästi kahteen paikalliseen herrasmieheen, jotka olivat kanssamme samaan suuntaan menossa. Hyvätapaisina kavereina tervehdimme miekkosia ja kysäisimme samalla, missäpä mahtaa olla lähin pysäkki. Siinäpä kävikin sitten ilmi, että meillä oli sama matka kohti pysäkkiä ja liityimme yhdeksi iloiseksi matkajoukoksi. Samalla löysimme varsin vaivattomasti pysäkille johtavan oikopolun, josta olimme kuulleet samassa majapaikassa asustavilta, varsin turkulaisilta sairaan- tai terveydenhoitajaksi tähtääviltä opiskelijoilta. Aluksi meitä tosin hieman epäilytti, että mahtaakohan polku johtaakin suoraan syvimpään Afrikkaan, mutta miekkosten kanssa jutustellessamme totesimme heidät vallan leppoisiksi hepuiksi ja luottamuksemme heihin oli varsin vankka. Suomesta heillä ei paljon ollut tietoa, mutta päitään he kovasti puistelivat kertoessamme kotimaamme sijaitsevan jotakuinkin 9000 kilmetriä pohjoiseen ja siellä olevan tällä hetkellä noin -15 astetta pakkasta. No, joka tapauksessa, pääsimme elämämme ensimmäistä kertaa nököttelemään combipysäkin äärelle ja vieläpä oikoreittiä pitkin. Pitkään emme joutuneetkaan odottelemaan ja tuota pikaa huomasimmekin olevamme paikallisessa julkisessa liikennevälineessä, joka tällä kertaa olikin eräänlainen linja-auton ja pikkubussin risteytys. Toisin sanoen pehmeä lasku paikalliseen matkustuskulttuuriin.

Vanhalla kunnon oikopolulla

Suhteellisen lyhyt matkamme kaupunkiin sujui varsin leppoisasti ja päätimme heti ensitöiksemme suunnata Cafe Lingo -nimiseen internet kahvilaan, jotta saamme yhteyden ehkäpä jopa sinne ja tänne. Löysimmekin paikan varsin helposti, koska olimme siellä jo edellispäivänä piipahtaneet tapaamassa herraa Price. Samasta paikasta löysimme myös osan sangen aktiivisista opiskelutovereistamme, jotka olivat hoidelleet päivällä rutkasti oleskelulupaansa liittyviä asioitaan, joita mekin siis kaupunkiin lähdimme hoitamaan. Siinäpä sitten nautimme neitosten seurassa hieman kahvilan antimia, jonka jälkeen käytimme hyväksemme myöskin kahvilan internetpalvelua.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen kävikin tietysti sitten niin, että kaikki paikat, joissa meidän oli tarkoitus asioida, olivat ehättäneet lauantain kunniaksi jo sulkeutumaan. Näin ollen suuntasimmekin vain spar-markettiin hankkimaan ruoka- ynnä muita tarvikkeita, kuten pallon uimaleikkejä varten. Sieltäpä palasimmekin sitten combikyydillä takaisin majataloomme ja samalla tutustutimme ylpeinä poikina seurueemme tyttösetkin aamupäivällä omaksumaamme oikopolkuun. Seuraavaksi vuorossa olivatkin jälleen tutut iltapäivärutiinit uinteineen, syömisineen sekä rentoutumisineen. Illalla kiltisti nukkumaan jo klo 23.30.


Su 21.2.2010

Sunnuntaipäivän pään menoksi olimme päättäneet lähteä kapuamaan Sibebe Rock -nimiselle kiviröykkiölle, joka on ilmeisesti maailman suurin graniittimöhkäle tai ainakin jotakin vastaavaa. Aamun aloitimme tulevan retkemme kunniaksi ensimmäistä kertaa matkamme aikana ihan oikealla aamupalalla. Emme tietenkään unohtaneet myöskään jo perinteeksi muodostunutta aamu-uintia. Mukaamme retkelle lähtivät tällä kertaa myös opiskelutoverittaremme Henriikka sekä Iita. Tilasimme taksin noutamaan ryhmämme kohti määränpäätämme ja neuvoteltuamme hinnan mieleiseksemme, 70:stä rahasta 20:een rahaan lärviä kohden, lähdimme matkaan kulljettajamme, kuinkas ollakaan, Toyota-merkkisellä henkilöautolla. Matkaa piti tietojemme mukaan olla viitisen kilometriä, mutta todellisuudessa sitä olikin rutkasti enemmän. No, olihan meillä valmiiksi neuvoteltu hinta, joten sikäli asia oli kunnossa.

Sama meininki jatkui myös vaellusreitimme pituuden suhteen. Meidän tietojemme mukaan reitin vuoren huipulle piti olla noin kolme kilometriä, mutta jostain syystä matka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Peräänantamattomuutta uhkuen jatkoimme kuitenkin matkaamme rohkeasti eteenpäin ja mikäs siinä olikaan matkatessa. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, maisemat olivat koko ajan melkolailla mahtavat ja pääsimmehän kaiken lisäksi hippasen reippailemaankin! Matkalla kohtasimme myös monia eläimiä, kuten liskoja, sammakoita, lehmiä, jonkin sortin hevoseläimiä sekä kotkia ynnä muita lintuja. Toki kaiken kruunasi pääsymme reitin loppuun ja vuoren huipulle, jossa näkymät luonnollisesti sen kuin paranivat entisestään. Paluumatkalla vastaamme tupsahti myös iloinen nuori mies, joka toimi vaellusreitillä jonkinlaisena oppaana. Samalla selvisi myös miksi matka oli tuntunut kovasti pitkältä. Reitti Sibebe Rockin huipulle olikin noin kuusi kilometriä suuntaansa, joten aikas tallustus pitkin mäkiä, ylös ja alas sekä ees sun taas, tulikin tämän päivän aikana tehtyä. Samalla ehdittiin tietysti taas kukin hieman palaa auringossa. Saattaisi tuntua kurjalta, tai sitten ei! Takaisin lähtöpisteeseen päästyämme turvauduimmekin jälleen taksia edullisempaan combikyytiin kohti majapaikkaamme. Pääsimmepäs samalla kertaa tutustuttamaan myös uusia opiskelijattaria oppimaamme oikotiehen ja jatkamaan jo hyvin alkanutta helteessäkävelyharrastustamme. Päivän saldo noin 15 kilometriä. Löllösti.

Kohti huippua...

Sibebe Rock on valloitettu ja rutkasti hikeä vollotettu!

Seuraavaksi seurasikin jälleen tuttuun tapaan uimailakoinnit, joissa pääsimme tällä kertaa aivan pallopelien makuun. Spar-marketista hankitun hienon pallon kera. Sen jälkeen teimme oikein ruokaakin ja pääsimme myös kokemaan ensimmäisen Swazimaalaisen sähkökatkoksen. Onneksi hella toimi kuitenkin kaasulla, joten sormi ei päässyt suuhun sujahtamaan laisinkaan, vaan sinnepä menikin aimoannos vääntämäämme makaroonikanamössöä. Hyvää oli. Muuta ihmeellistä ei pahemmin päässytkään illan aikana tapahtumaan, joten jälleen päästiin hyvissä ajoin unten maille.

Yleisesti ottaen täällä tuntuvat ihmiset olevan varsin hyväntuulisia sekä avuliaita. Apua saa tarvittaessa ja muutenkin paikallisväestö käyttäytyy valtaosin kovasti kohteliaasti. Myös luonto on osoittautunut erittäin kauniiksi ja siitäpä pääsemmekin toivottavasti jatkossa nauttimaan entistä enemmän! Tähän mennessä ovat pojat pysyneet vallan tyytyväisinä.

Maanantai 22.2.2010

Tänään olemme hoidelleet kaupungilla asioita. Lääkärissä kävimme idioottitestissä. Sen lisäksi hankimme kopiot passeistamme sekä varsin punakat passikuvat molemmista pojista. Syömässä kävimme Kyöstin suosittelemassa lounaspaikassa, missä ruoka oli varsin isoa ja erityisen maukasta. Kaupungilta tarttui mukaan myös rutkasti vaatteita ja lisää rusketusta. Huomenna suuntaamme heti aamutuimaan kohti Sitekiä ja uusia kuvioita!